Valikko

Y2K ei enää toistu

Tasan viisi vuotta sitten atk-väki pureskeli kynsiään enemmän tai vähemmän peloissaan. Nyt on vaikea uskoa, miten tosissaan vuosituhannen vaihteen lähestyminen hermostutti tietokoneita käyttäviä, myyviä ja valmistavia yrityksiä.

Atk-laitteiden kalenterien ja sitä kautta kokonaisten järjestelmien pelättiin menevän sekaisin, kun vuosiluvuksi vaihtuu 2000.

Suurimmat valmistajat myivät laivalasteittain päivityspaketteja ja Y2K-kestäviä lisäohjelmia. Yhdysvaltain hallitus perusti kokonaisen erikoisvirastonkin ongelmaa ratkomaan.

Tietokoneyhtiöiden Y2K-asiantuntijat tiesivät, että ajoissa aloitetun varautumisen ja päivitysten takia muutoksesta selvitään todennäköisesti vain pienin kolhuin. Silti epäilys jostain vielä tuntemattomasta, uudenvuodenyönä eteen pomppaavasta lisäongelmasta eli varmasti jokaisen mielissä.

– Y2K oli todellinen ongelma, olkoonkin että siihen aikanaan liittyi aika paljon hypea, sanoo Gunnar Bauer.

– Moni pulma saatiin hoidettua kuntoon etukäteen, ja samalla yritysjohdolle selvisi minkälaisia työkaluja niillä oli käytössä.

Bauerin mielestä Y2K-kohu oli tarpeellinen. Se herätti yritysten päättäjät opettelemaan uuden tekniikan saloja.

– En usko Y2K:n kaltaisten ongelmien toistuvan. Tämän päivän yritysjohto on selvästi aiempaa valveutuneempi teknoasioissa, ja ikävät yllätykset pystytään välttämään, Bauer luottaa.

Nykyisin atk-ongelmat ovat hyvin harvoin tekniikan itsensä tuottamia. Suurimmat vaikeudet tulevat ihmisen aiheuttamista tahallisista häiriöistä: viruksista ja rikollisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää