Valikko

Innovaatioita on suosittava

Joskus menestyminen voi olla uuden tiedon oppimisen esteenä. Näin on myös organisaatioissa.

Olemalla jatkuvasti itsekriittinen – menestyksestä huolimatta – ja yhdistelemällä päivänpolttavia töitä ja ongelmia tulevaisuuden ajattelulla sekä kokeiluilla voi tehdä yrityksestä menestyksellisen, myös pitkällä jänteellä.

Kestävä innovaatio kaipaa, paradoksaalista kylläkin, sekä pysyvyyttä että muutosta. Päässä oleviin totuttuihin ajattelumalleihin on syytä tutustua ymmärtääkseen, miten ne toimivat esteenä uuden luomiselle ja erilaiselle ajattelulle, myös organisaatiotasolla. ”Näinhän me olemme aina ennenkin toimineet” -ajattelu voi olla uhka innovatiivisuudelle, uuden tuottamiselle.

Innovaatio on uuden tuotteen, palvelun tai prosessin luomista. Innovaatiot yhdistetään usein isoimpiin tuote- tai prosessikehityksiin, toisaalta valtaosa menestyvistä innovaatioista perustuu kumulatiiviseen asteittaiseen muutokseen tuotteissa tai prosesseissa.

Innovaatio voi olla myös luova yhdistelmä jo olemassa olevasta uuden tuotteen teknologiasta, ideasta tai metodista. Innovaatio voi tietenkin myös olla markkinointia, myyntiä ja tuotantoa.

On kaksi innovatiivisuuden tasoa: tuote- ja prosessi-innovaatio. Näihin mahtuu kolme innovatiivisuuden astetta – asteittainen, synteettinen ja ei-jatkuva.

Useimmat innovaatiot ovat asteittaisia muutoksia. Synteettiset innovaatiot käsittävät jo olemassa olevien ideoiden tai teknologioiden luovan yhdistämisen. Kolmas kategoria, ei-jatkuva innovaatio, käsittää oikeasti uuden teknologian tai idean kehityksen. Viimeksi mainituissa riski ja epävarmuus ovat luonnollisesti suurimmat.

Innovaatiot ovat in. Niistä puhutaan ja kaikki haluavat ja himoitsevat niitä. Niitä ei kuitenkaan voida ostaa tai kehittää uhan edessä tai kauhun vallassa. Kärsivällisyys, raha ja ymmärtävä johtokaan eivät aina riitä. Tarvitaan jotakin muuta.

Jokainen innovaatio alkaa jonkin ideageneraattorin tai ideamestarin avulla, eli keksijän, yrittäjän ja riskinottajan päässä. Se voi esimerkiksi olla idea jonkin tulevan latentin asiakastarpeen tyydyttämisestä. Jokainen idea tarvitsee ainakin yhden sponsorin, johtajan tai esimiehen, joka uskoo ideaan. Sponsorin tulee nähdä idean kaupalliset edut ja menestyksen mahdollisuudet.

Ideoita sataa pilvin pimein. Sponsorin pitää osata valita monien joukosta oikean. Idea tarvitsee myös orkestroijan tasoittamaan tietä ja puoltamaan hanketta.

Innovatiivinen oppiva organisaatio tarvitsee siis toimivan organisatorisen yhdistelmän, jossa on ideaihmisiä ja reservaatti eli laboratorio tai tila, jossa ideaihmiset voivat rauhassa toimia, pohtia, tutkia ja testata häiritsemättä operatiivisia jokapäiväisiä toimintoja.

Tarvitaan myös sponsorit, jotka ohjaavat ja uskovat sekä orkestroijat, jotka luovat puitteet idean toteuttamiselle.

Nykyjohtajien haasteena on siis muutokseen sopeutuminen, muutoksen hallitseminen ja aktiivinen oppiminen, joka sisältää kokeilua, valmiiden ajatusmallien ja itsetyytyväisyyden nollaamisen, uskaltamista, itsekriittisyyttä, aitoa kiinnostusta markkinoita ja asiakkaita kohtaan, kohderyhmän normien ja arvojen tuntemusta, kärsivällisyyttä sekä avoimen ja sallivan ympäristön.

Oppimiseen tarvitaan ainakin neljää eri taitoa – ensinnäkin kokemus, sitten reflektoivan observoinnin taito, abstraktin tuotteistamisen ja aktiivisen kokeilun taito. Pitää osata heittäytyä uusien kokemuksien valtaan, pitää osata pohtia ja reflektoida sekä tarkkailla näitä kokemuksia eri näkökulmista, luoda mallit ja liittää havainnot loogisiin teorioihin sekä käyttää näitä teorioita päätöksentekoon ja ongelmien ratkaisuihin.

Näitä taitoja voi ja pitää hioa ja harjoitella, myös organisaatiotasolla.

Lähde: How Organizations Learn (Ken Starkeyn editoima, International Thomson Business Press 1996).

Kirjoittaja on KTM, joka toimii tutkijana Åbo Akademissa (taloustieteet).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää