Kilpailuvirasto tutkii Keskonhinnoittelun lainmukaisuutta

Kesko ilmiantoi itsensä kartelliepäilyissä

Kilpailuvirasto tutkii, ovatko Keskon K-ruokakauppaketjut syyllistyneet hintakartelliin sopiessaan vuosikausia lainvastaisesti enimmäishintoja tuotteilleen.

Keskossa ja K-kauppiasliitossa uskotaan, että mahdollinen vahinko on tapahtunut hyvässä uskossa ja ymmärtämättömyyden takia, tietoisesti lakia ei ole rikottu.

Mahdollisessa rikkeessä on kyse siitä, että enimmäishintoja on sovittu lainvastaisesti myös muille kuin Pirkka-tuotteille.

Kesko ilmiantoi itse itsensä, minkä jälkeen Kilpailuvirasto ryhtyi tutkimaan tapausta. Jo aiemmin kentältä oli kanneltu viranomaisille asiasta, kertoo tutkimuspäällikkö Markku Tupamäki Kilpailuvirastosta.

Vaikka Kesko toimi oma-aloitteisesti ja ilmiantoi itsensä kartelliepäilyissä, se ei voi saada helpotusta mahdolliseen tuomioonsa, sillä viranomaistutkimus alkoi jo pari vuotta sitten ja ennen lakimuutosta.

– Me haluamme olla aktiivisesti mukana selvittämässä tätä asiaa. Omien epäilystemme herättyä ilmoitimme asiasta viranomaisille, koska haluamme toimia oikein, perustelee Ruokakeskon toimitusjohtaja Kalervo Haapaniemi yhtiön aktiivisuutta ilmiannossa.

Mahdollinen rangaistus merkitsisi sakkoja, jotka voisivat olla korkeintaan 10 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.

Kuluttajat eivät ole kärsijöitä

Keskolla ja K-kauppaketjuilla on syyskuun puoliväliin asti aikaa antaa oma vastineensa viranomaisten antamaan esitykseen.

Kuluttajille mahdollinen hintakartelli ei ole aiheuttanut vahinkoa, koska kyse on hintakatoista eikä vähimmäishinnoista. Kauppiailla on ollut lupa alittaa sovitut enimmäishinnat.

K-kauppiasliiton toimitusjohtajan Paavo Moilasen mukaan kilpailuviraston tutkimus aiheuttaakin hieman kummastusta.

– Tavoitteenamme on ollut ainoastaan kuluttajan etu eli pitää vähittäishinnat alhaalla määräämällä tuotteille kattohinnat. Yleensä pyritään korkeisiin hintoihin, Moilanen sanoo.

Myös Kilpailuviraston tutkimuspäällikkö Tupamäki myöntää, että kuluttajat eivät ole kärsineet hintojen paaluttamisesta, mutta lakia on joka tapauksessa rikottu.

Hinnoista sovittu pitkään ja laajalti

Tupamäki korostaa, että mahdollinen lainvastainen hinnoista sopiminen on jatkunut pitkään ja koskenut laajaa tuotejoukkoa.

Epäilyt koskevat K-ryhmän pienimpiä ketjuja. Hinnoittelun epäillään olleen lainvastaista K-market- ja K-lähikauppa-ketjuissa vuosina 1997–2000 ja K-extra-ketjussa 1999–2000.

Hinnoista sopiminen oli tuolloin sallittu ainoastaan Pirkka-tuotteiden ja tiettyjen kampanjatuotteiden osalta, joille oli myönnetty kilpailuviraston määräaikainen poikkeuslupa.

Epäilyksen kohteena olevat mahdolliset hinnoittelurikkeet on tehty ketjujen kauppiasjohtokunnissa, jotka vastasivat hinnoittelusta ennen vuonna 2001 tehtyä ketju-uudistusta.

Keskon tehtävänä oli ainostaan valvoa asiaa.

Uudistuksen jälkeen hinnoittelusta on päätetty Keskossa. Haapaniemen mukaan hinnoista sopiminen ei olisi uudessa ketjuohjausmallissa enää edes mahdollista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    8. 8

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    9. 9

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää