Valikko

Kauppa- ja teollisuusministeriön rahaa sisältöteollisuuden tueksi

Kauppa- ja teollisuusministeriö (ktm) on lähtenyt tukemaan kunnianhimoisin tavoittein kotimaista sisältöteollisuutta. Sisältöteollisuusyrityksillä on ktm:n mukaan merkittäviä kasvumahdollisuuksia maailmanlaajuisestikin. Uusi hanke on ajoitettu vuosille 2004–2006.

Sisältöteollisuus on nopeasti kehittyvä, mutta vaikeasti määriteltävä toimiala. Sitä kuvaa se, ettei esimerkiksi Tilastokeskuksen toimialaluokitus tunne koko alaa. Nyt ktm pyrkii korjaamaan tilanteen.

Ktm:n hankkeen taustalla on tieto siitä, etä alan yritykset ovat yleensä pieniä, eikä niillä ole resursseja kehittyä, kasvaa tai kansainvälistyä ilman tukea. Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa keskeistä luovan toiminnan toimialaa Suomessa.

Asiantuntijat apuun

Ktm:n Olli Aulion mukaan alan yritykset tarvitsevat asiantuntija-apua liiketoimintamallien kehittämisessä sekä oikeiden teknologiapartnereiden ja jakelukanavien löytämisessä.

Vaikka sisältöteollisuusyrityksillä on maailmanlaajuisia kasvumahdollisuuksia, Aulio heittää, että nuorilla alan yrityksillä on vielä matkaa esimerkiksi pelkästään Sibeliuksen tuotannosta saatavien myyntitulojen päihittämiseen.

Suomi tulee jälkijunassa sisältöteollisuuden kehittämisessä, mutta Aulio ei tästä hermostu. Hänen mielestään ei aina ole viisasta tehdä virheitä ensimmäisten joukossa, ja junaan vielä ehtii, Aulio uskoo.

Hän vakuuttaa, että kovista tavoitteista huolimatta mitään uutta ”sisältöteollisuuskuplaa” ei olla tukihankkeella luomassa.

Yrityksille tarjotaan subventiota konsultointiin TE-keskusten toimintamallien mukaisesti 1–5 päivää yritystä kohden. Projektin aikana konsultoidaan 120 yritystä, varmistetaan 20 konsultin verkoston käynnistyminen liiketoiminta-alueelle sekä kehitetään te-keskusten toimialaosaamista.

Asiantuntijoita hankkeessa on te-keskusten lisäksi Tekesistä, Finnverasta ja Finprosta. Hankkeessa kehitetään virtuaalihautomoverkosto tukemaan aloittavien yritysten toimintaa tarjoamalla sen kautta valtakunnallisesti ajankohtaista sovellettua tietoa ja lisäämällä verkottumismahdollisuuksia.

Kysyntää vastaavaatarjontaa

Animaatiosektorilla suurin kehittämistarve on markkinointiviestinnässä sekä teollisuuden viestinnässä ja koulutuksessa. Perinteisesti koulutuksen tähtäimessä on ollut vain taiteellinen animaatio. Markkinoiden avaaminen vaatii animaation tuotteistamista eri tarpeisiin.

Kiireellisiin tehtäviin kuuluu verkoston luominen animaation tuottajien, kouluttajien ja isojen tilaajien kesken. Merkittäviin tilaajiin kuuluvat muun muassa Metso, Kone ja Finnair.

Peliyritysten kärkihankkeen tavoitteena on lisätä kasvua ja kansainvälistymistä. Pelimarkkinat ovat kansainvälisesti jo ohittaneet suuruudeltaan esimerkiksi elokuvien lipputulot. Kun pelimarkkinoita eivät rajoita kieli- tai kulttuurierot, suomalaisyrityksilläkin katsotaan olevan mahdollisuuksia kivuta maailman kärkeen.

Peliteollisuuden klusterointi on aloitettu Mediakeskus Lumessa ja Pirkanmaan te-keskuksen tuella Tampereella. Seuraavien vuosien tavoitteena on yritysten yhteistyön vahvistaminen ja verkottuminen myös kansainvälisesti.

Suomessa on käynnistymässä useita hankkeita sisältöliiketoiminnan kehittämiseksi, mutta tieto hankkeiden välillä ei juuri kulje. Ktm pyrkii lisäämään koordinaatiota ja sitomaan alueelliset toimijat Finnishdigibusiness.fi-verkon kautta valtakunnallisesti yhteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    9. 9

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää