Hyvä varastonkiertosiivitti Stockmannia

Stockmanninkasvu Baltiassaja Venäjällävain kiihtyy,autokauppaalamäessä

Stockmannin tulos ilman myyntivoittoja parani reilun viidenneksen toisella neljänneksellä, vaikka liikevaihto pysyi viime vuoden tasolla. Stockmannin myönteinen kehitys yleensä nihkeänä alkuvuonna antaa hyvä eväät loppuvuotta kohti. Yhtiö uskookin kasvattavansa myyntiään ja tulostaan tänä vuonna.

Erityisen ilahtunut toimitusjohtaja Hannu Penttilä oli siitä, että jokainen liiketoimintaryhmä paransi suhteellista myyntikatettaan. Konsernitasolla parannus oli lähes kaksi prosenttiyksikköä. Parannus johtuu siitä, että liiketoimintaryhmissä varastonkiertoa on nopeutettu.

Hurja kasvu jatkuu Venäjällä ja Baltiassa

Penttilä oli tyytyväinen myös tavarataloryhmän ja Seppälän kehityksestä. Molemmat ryhmät esittelivät lähes kymmenen prosentin myynnin kasvua toisella vuosineljänneksellä. Liikevoitto parani etenkin Seppälällä selvästi – reilusti yli 50 prosenttia.

Molemmissa ryhmissä kasvuveturit ovat Venäjä ja Baltia. Alkuvuonna myynti kasvoi voimakkaasti, ja syksyä kohti kasvu vain kiihtyy.

– Tavarataloryhmän myynti kasvoi 6 prosenttia kotimaassa heinäkuun aikana, ja nyt nähdään, että ulkomaan toiminta lähtee voimakkaaseen kasvuun. Ulkomaan toiminnan myynti kasvoi 80 prosenttia heinäkuun aikana. Sama trendi koskee Seppälää, Penttilä totesi eilisessä tiedotustilaisuudessa.

– Loppuvuotta kohti ulkomaan myynnin osuus kasvaa hyvin voimakkaasti.

Kasvua pitääkin tulla, sillä Stockmannin uuden strategian mukaan vuoden 2008 loppuun mennessä Venäjän ja Baltian osuus konsernin myynnistä ja tuloksesta pitäisi olla kolmannes. Kesäkuun lopussa alueiden osuus myynnistä oli yli kymmenes.

Tavoitteen saavuttamiseksi Stockmann avaa vielä tänä vuonna tavaratalon ja myymälöitä Moskovaan. Sama meno jatkuu myös tulevaisuudessa. Lisäksi yhtiö hakee mahdollisuuksia franchising-toiminnan laajentamiseen.

– Tällä hetkellä en halua eritellä yhteistyöstä kiinnostuneita yhtiöitä, mutta keskusteluja käydään. Uskomme, että tavoitteemme on saavutettavissa ilman franchisingin lisäämistäkin.

Autokauppa taittui

Alkuvuonna hyvin kehittynyt autokauppa on nyt hiipunut. Stockmannin autokaupan myynti laski toisella neljänneksellä kahdeksan prosenttia ja lasku on vain syventynyt heinäkuussa. Syksy ei näytä hyvältä.

– Meidän arviomme autokaupan kehityksestä on, että se putoaa loppuvuonna. Se tarkoittaa, että kokonaismarkkinoilla päädytään kappalemääräisessä myynnissä viime vuoden tasolle.

Ongelmaryhmä Hobby Hall tuotti tappiota edellisvuoden malliin. Ryhmässä tehdään nyt voimakkaita säästö- ja tehostamistoimia. Muun muassa tiistaina ryhmässä aloitettiin yt-neuvottelut 45 kokoaikaiseksi muutetun henkilön työmäärän vähentämiseksi.

Lisäksi Stockmann etsii vaihtoehtoja Hobby Hallin toiminnan kehittämiseksi. Vaihtoehdoista yksi on toiminnan myynti. Penttilän mukaan ratkaisuja on odotettavissa marraskuun aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    9. 9

      Tutkija: Joka neljäs työtön tosiasiassa työkyvytön tai tuen tarpeessa

    10. 10

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    10. 10

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää