Valikko

Töihin olympialaisiin

Suomesta Ateenaan matkaa sekä kovapalkkaisia ammattilaisia että vapaaehtoisia

Ateenassa tänään alkavissa olympiakisoissa on urheilijoiden ja heidän tukijoukkojensa lisäksi myös monia muita suomalaisia paiskimassa töitä.

Hampurilaisen voi hyvällä tuurilla ostaa suomen kielellä, sillä kisojen McDonald’seissa on neljä suomalaista työntekijää.

Työmatka Ateenaan rapsahti heille palkinnoksi firman sisäisestä kisasta, jossa testattiin muun muassa pihvin paistoa ja asiakaspalvelua. Tamperelainen Katja Haukijärvi loisti hampurilaisten maustamisessa. Hänestä parin viikon työkeikka ei tunnu huonolta palkinnolta.

– Kunhan vaan pääsee sinne, oli sitten töissä tai ei. Se on niin ainutlaatuinen kokemus, Haukijärvi hehkuttaa.

Töitä olympialaisten aikana pitää paiskia viitenä päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan. Kiirettä pitää, sillä katsojat kuluttavat kisojen aikana arviolta 230 000 Bic Mac -hampurilaista. McDonald’s on yksi olympialaisten pääsponsoreista.

McHenkeä luomaan

Vapaa-aikansa työntekijät voivat käyttää McDonald’s-hengen luomiseen 33 eri maasta tulevien työntekijöiden kanssa tai kisojen seuraamiseen.

– Mä en aio nukkua ollenkaan pariin viikkoon, Haukijärvi uhoaa.

– Mä taas meen sinne nukkumaan, koska mulla on kolme muksua himassa, toteaa puolestaan Jouni Väisälä, vuoropäällikkö Helsingistä.

Heidän palkkansa on olympialaisissa sama kuin Suomessakin. Aivan ilmaiseksi sen sijaan tekee töitä 60 000 vapaaehtoista, joiden joukossa on myös suomalaisia. Vapaaehtoisia on muun muassa järjestysmiehinä, autonkuljettajina ja lääkäreinä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää