Valikko

Dellin voitto kasvoi taas selvästi

(Washington) Tietokonevalmistaja Dellillä kauppa käy monella alueella. PC:itä, palvelimia ja tulostimia ostettiin selvästi aikaisempaa enemmän päättyneellä vuosineljänneksellä. Yhdysvaltain ulkopuolella markkinaosuuksien kasvu ylsi oli huomattavan suurta.
Yhtiön nettotulos ylsi 650 miljoonaan euroon, jossa nousua oli 29 prosenttia vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna. Liikevaihto kasvoi 20 prosenttia 9,5 miljardiin euroon.

Dellin johtaja Kevin Rollins kutsui tuloksenjulkistamistilaisuudessa kasvua vahvaksi. Yhtiön toimitukset ja liikevaihto kasvoivat Euroopassa ja Aasiassa 28 prosenttia tai enemmän ja toimitukset amerikkalaisille yrityksille hypähtivät 20 prosenttia ylöspäin.

Yhtiön myynti oli erityisen hyvä palvelimissa, joiden toimitukset kasvoivat 31 prosenttia ja kannettavissa tietokoneissa, joita myytiin 28 prosenttia aikaisempaa enemmän. PC-myynti kuluttajille ei ollut yhtä vahvaa.

Tulostimet näyttävät myyvän hyvin. Yhtiö laskee myyvänsä viisi miljoonaa tulostinta tänä vuonna, miljoonan alkuperäisiä kaavailuja enemmän. Delliä auttaa myös komponenttien jatkuvasti laskevat hinnat.

Dellin kilpailijat varottavat jatkuvasti lähitulevaisuudesta. Rollins on toista mieltä uskoen yhtiön kasvun jatkuvan samanlaisena.

Dell jakaa voittojaan ostamalla omia osakkeitaan. Kuluneen neljänneksen aikana yhtiö hankki omia osakkeitaan 730 miljoonan euron arvosta. Tämän vuoden omat osakeostot ylittävät jo 1,6 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    9. 9

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää