Kirkko, pubi ja golfkenttä

tiihetki
Skotlantilaisen kirkonkylän pubissa vanha mies manailee paikallista golfkenttää sellaiseksi, joka on sopiva vain vuorivuohille ja eriparijalkaisille. Niin mäkistä maasto on, ettei sellaista väylää olekaan, jolla jalat olisivat mukavasti samassa tasossa palloa lyödessä.

Vahvasti skotlantilaisittain haastava musta mies kertoo kouluvuosiensa pelikaverista, tytöstä, josta sittemmin on tullut naisten ammattilaiskiertueen vakiopelaaja. Toisen kanta-asiakkaan tuttuja puolestaan toimii niin golfopettajina kuin mailankantajinakin, caddieinä.

Testaamme seuraavana päivänä kyläkentän, jolta taatusti ei löydy yhtään ammattilaista, mailankantajaa eikä vakinaista työntekijääkään. Vieraspelaajien luotetaan jättävän kierrosmaksunsa klubitalon postilaatikkoon.

Kenttä on kuitenkin mitä viehättävin. Maisemat ovat upeat, mutta mäkisyyden suhteen vanha mies on oikeassa. Surreyn puistokentillä saatuihin tasoituksiin on täällä vaikea päästä.

Kenttä on kuin suomalaisen kirkonkylän metsiin talkootöinä jonossa hiihtäen tehty latu. Ero lähiseudun huippukenttiin on samanlainen kuin maalaismetsien hiihtoladuilla ja Lahden hiihtokeskukseen.

Kokonaan toisenlaiseen golfiin pääsee tutustumaan Glasgow’n länsipuolella sijaitsevilla British Openien järjestäjäkentillä. Myös suhtautuminen vieraisiin on paljon varauksellisempaa.

Tänä vuonna kisan järjestänyt Royal Troon ei päästä mestaruuskentälleen alle 18-vuotiaita, olipa tasoitus mikä hyvänsä. Edellinen mestaruuspaikka Turnberry suostuisi ottamaan juniorin, mutta vain aikuisen kanssa ja aikuisen hinnalla. Aikuiselta kuluu näiden kenttien vieraskierrokseen pari sataa euroa.

British Openin syntymäpaikka Prestwick osoittautuu ystävällisemmäksi. Junnumme pääsivät pelaamaan puoleen hintaan, ja selkänsä telonut isä sai kävellä mukana. Poikaa kohdeltiin erinomaisesti, vaikka hän poikkesikin muista vieraspelaajista melkoisesti. Muut vieraat olivat lähes järjestään amerikkalaisia, ja he olivat palkanneet itselleen paikallisen caddien sekä opastamaan että mailoja kantamaan.

Prestwick on ehkä St. Andrew’sin jälkeen Skotlannin historiallisin kenttä. Sen perustamiskokous pidettiin vuonna 1851 ja ensimmäiset avoimet mestaruuskisat pidettiin siellä vuonna 1860. Mestaruuksia on kentällä ratkottu yhteensä 25 kertaa, alun perin tosin vain 12 reiällä.

Royal Troonin, Turnberryn ja Prestwickin seudulla on golfkenttiä joka lähtöön. Itsekin pelasin elämäni ensimmäisen merenrantakentän, Troonin kunnallisen Fullartonin.

Golf ei todellakaan ole täällä pelkästään eliittilaji. Alueen kunnalliset kentät kuhisivat nuoria, joille pelaaminen on todella halpaa. Aikuisetkin saavat pelata 72 punnalla (reilulla sadalla eurolla) kuusi täysmittaista kenttää seitsemän päivän aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    10. 10

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää