Riskirahasta

Taloussanomissa 13. elokuuta toimittaja otti kantaa valtion rahojen sijoittamisesta kehityshankkeisiin ja alkavien yritysten tukemiseen.

Toimittaja varmasti tuntee asiat monella tavalla työnsä puolesta, mutta ei tunne maakunnassa piilevää potentiaalia vaan on aivan liian kaukana pienyrittäjien, keksijöitten ja innovaattorien elävästä elämästä.

En ota kantaa kokonaisuuteen. En ole tutkinut tilastoja siitä, miten paljon yrityspotentiaalia tulee yliopistoista, jo vauhdissa olevilta yrittäjiltä tai aloittelevilta yrityksiltä.

Sen sijaan tiedän, että monissa pk-yrityksissä ja jopa keksijöillä on valtavaa potentiaalia saada aikaan teknologiavetoista, kasvavaa ja kannattavaa liiketoimintaa niissä olevien ylivoimaisten teknologioitten tai keksintöjen avulla.

Nämä osaamisalueet ovat usein juuri sellaisia, joista voitaisiin luoda kasvuteollisuutta käyttäen hyväksi olemassa olevaa insinööri- ja liiketoimintaosaamista sekä jo toimivia yrityksiä, juuri niitä yrityksiä, joista nyt siirretään työtä halpatyövoiman maihin.

Näistä asioista olen vakuuttunut insinöörinä, 30 vuotta globaalia markkina-avausta tehneenä tulosvastuullisena osastopäällikkönä, jolla on omiakin patentteja, ja nyt neljä vuotta erityisesti innovatiivisten pk-yritysten kansainvälistymisen ja kehittämisen kanssa toimineena vientiasiamiehenä.

Suurimmat pulmat ovat sijoittajien ymmärtämättömyydessä niistä mahdollisuuksista, joita kentällä on.

Valitettavan usein tämä raha on laiskaa selvittämään asioita alkuvaiheessa. Sijoittajat ymmärtävät vasta kasvusta, positiivisesta kassavirrasta ja voitosta, että siinäpä vasta bisnes.

Valtio ottaa jo nykyisilläkin instrumenteilla osaa teknologiayrityksen riskeihin tuntuvalla rahallisella panoksella.

Tämän vuoksi hekin saisivat parhaan tuoton, jos vaivautuisivat tutkimaan mahdollisuuksia kentältä.

Jos on syytä sysissä niin on sepissäkin. Innovaattorit eivät ymmärrä mahdollisuuksia, joita heidän osaamiseensa sisältyy, tai jos ymmärtävät, eivät halua ”luopua” mistään vaan haluavat hoitaa koko aluetta, vaikka resurssit eivät riitä.

Ei ymmärretä sitä, että olisi parempi omistaa esimerkiksi 30 prosenttia sadasta kuin sata prosenttia kymmenestä. Pääsisi itsekin helpommalla, vähemmillä riskeillä ja vähemmällä stressillä.

Jos kaksi edellä mainittua saataisiin kohtaamaan, ymmärtämään yhteinen etu ja löytämään oikea tapa viedä asioita eteenpäin, olisi moni menestystarina varma.

Parasta lienee, jos valtio pystyy yhdistämään edellä mainitut. Keksijäyrittäjälle tulisi pystyä osoittamaan ja takaamaan se, että tämä vaihtoehto on hänellekin paras tie.

Molempien tulevaisuus tulisi kohtuudella varmistaa myös epäonnistumisen kohdatessa, jotta uskallus riittäisi tällaiseen askeleeseen. Järjestely toisi uutta verta ja dynamiikkaa yrityselämään nykyisen paikalleen jämähtäneisyyden tilalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää