TeliaSonera vie iJack-mobiilipalvelun markkinoille

Yhtiö uskoomobiilimedianarvonnousuun
TeliaSonera aikoo kaupallistaa kuluvan vuoden alusta testikäyttöön ottamansa iJack-mobiilipalvelun, jolla yritykset voivat välittää sisältöä multimediakännyköihin. Yhtiö tavoittelee vuoden loppuun mennessä vähintään sataa käyttöpistettä Helsingin seudulla.

IJack-palvelussa TeliaSonera toimittaa yritykselle laitteen, jonka läheisyydessä asiakkaat voivat ladata matkapuhelimeensa asiakastilanteeseen liittyvää sisältöä esimerkiksi multimediatiedostojen tai ohjelmien muodossa. Kokeiluun ovat osallistuneet jääkiekkojoukkue Oulun Kärpät, Helsingin Telering, Finnkino, pari Musta Pörssi -kauppaa sekä Oulun kävelykatu Rotuaari.

– Pilotit olivat onnistuneita, ja uskomme palvelun potentiaaliin. Kyse on olemassaolevien teknologioiden integroinnista siten, että loppukuluttaja saa tilannekohtaista lisäarvoa, totesi Timo Korpela Sonera Corporationista TeliaSoneran tiedotustilaisuudessa.

Aiemmin markkinointikanavana mainostettuun palvelualustaan yhtiö on kehittänyt mikromaksuominaisuuden, jonka avulla palvelu toimii myös kauppapaikkana. Palvelu toimii muutamissa Nokian, Sony Ericssonin ja Motorolan puhelimissa, joissa on Bluetooth-yhteys.

Teknologian on kehittänyt yhdysvaltalainen Wideray. USA:ssa palvelualustaa on käytetty lähinnä kämmentietokoneissa.

TeliaSonera uskoo, että yritysten asiointipalveluissa on avautumassa monia mahdollisuuksia totutun viihdevetoisen mobiilimarkkinoinnin rinnalle. Yhtiön mukaan enemmistö matkapuhelimen käyttäjistä on kiinnostunut vastaanottamaan puhelimelleen myös tietoa ja muuta sisältöä, kunhan ne ovat saatavilla edullisesti ja helposti.

– Wap-kompurointi opetti, että manuaaleja ei enää lueta. Lisäarvo tulee helppoudesta, totesi yhtiön Mobile Operations -osaston johtaja Pekka Rauhala.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää