Valikko

Digisovittimet ja taulutelevisiot koukuttavat kuluttajia

Kulutuselektroniikan toimitukset kasvoivat heinäkuussa yhdeksän prosenttia 17,1 miljoonaan euroon vuoden takaiseen tilanteeseen nähden. Kappalemääräistä kasvua kirjattiin heinäkuussa 20 prosenttia.
Tukkukauppiaiden mukaan digisovittimien viime vuoden lopulla vauhdittuneiden toimitusten tahti on jatkunut hyvänä myös kuluvana vuonna. Tammi-heinäkuussa toimitettiin kaupalle yhteensä 150 225 digisovitinta ja kasvua viime vuoden tammi-heinäkuusta oli 187 prosenttia.

Kuluvana vuonna arvioidaan digisovittimien toimitusten kohoavan noin puoleen miljoonaan laitteeseen. Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa oli digisovitin tai digitelevisio 15,2 prosentilla Suomen kotitalouksista.

LCD- ja plasmatelevisioiden (taulutelevisiot) menekki on nyt tukkukauppiaiden mukaan huimassa kasvussa. Tammi-heinäkuussa toimitettiin kauppoihin yhteensä 7395 taulutelevisiota ja kasvua viime vuoden vastaavasta ajankohdasta oli 190 prosenttia.

Kotitietokoneiden toimitukset kaupalle kasvoivat tammi-heinäkuussa 15 prosenttia. Euromääräiset markkinat olivat 99,5 miljoonaa. Kotitietokoneiden kauppa kohdistuu nyt ennen muuta kannettaviin koneisiin.

Tietokoneiden kauppaa kiihdyttävät laajakaistan nopea yleistyminen, digitaalinen musiikki ja valokuvaus sekä hintojen lasku. Kuluvana vuonna arvioidaan kauppoihin toimitettavan noin 170 000 kotitietokonetta yhteensä noin 160 miljoonaan euron arvosta (tukkuhinnoin ja ilman arvonlisäveroa).

Kotitietokoneiden yleisyys kotitalouksissa oli toukokuussa Tilastokeskuksen mukaan 63,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    9. 9

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää