Valikko

Pärnu pönkittää Eforen asemaa Euroopassa

Saarijärventeholähdetuotanto ei toistaiseksi ole uhattuna

Teholähteitä ja elektroniikan suunnittelu- sekä valmistuspalveluja tarjoava Efore avasi tiistaina uuden tehtaan Viron Pärnussa. Tehtaalla työskentelee aluksi 30 henkilöä, mutta määrä on tarkoitus kasvattaa vuoden loppuun mennessä 70:een. Tehtaassa on tilaa 150 työntekijälle.

– Vuoden 2005 tavoitetaso on 120–150 työntekijää, Eforen toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi sanoo.

Elektroniikka-alan palkkataso on Pärnussa Hangasjärven mukaan 30–40 prosenttia alempi kuin Tallinnassa. Tehtaan sijoituspäätökseen vaikutti myös Pärnussa toimiva alihankkija Paitec. Efore ulkoisti Vantaan-tehtaansa tuotannon vuonna 2002 Paitecille Viroon.

Eforella on tuotantoa Pärnun lisäksi Saarijärvellä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Saarijärven tehdas työllistää pari sataa henkilöä ja on vielä Eforen suurin toimipiste.

Rajusti viime aikoina kasvanut yhtiö aikoo paisua ensi vuonna 20 prosenttia. Se on panostanut paljon Kiinaan, mutta kasvava Euroopan kysyntä tyydytetään Viron-tuotantoa lisäämällä.

– Pärnu on lähellä Euroopan markkinoita. Tällä myös tasapainotetaan riskiä, ettemme olisi pelkän Kiina-kortin varassa. Meillä on paljon asiakkaita, jotka eivät halua, että heidän tuotteidensa valmistus siirtyy kokonaan Kiinaan, Hangasjärvi sanoo.

Pärnussa tehdään käsityövaltaisia tuotteita, joissa työn osuus kustannuksista on vähintään viidennes. Saarijärvi keskittyy korkean automaation tuotteiden tekemiseen. Niissä työn osuus on 5–10 prosenttia. Kun aika on kypsä, Pärnuun siirtyy myös vaativampia töitä.

– Pärnun-tehtaan avaaminen ei ainakaan lyhyellä aikavälillä vaikuta Saarijärven työllisyyteen, Hangasjärvi lupaa.

Eforen tuotannosta suurin osa menee kännykkäverkkojen tukiasemiin. Suurimpia asiakkaita ovat Nokia, Ericsson, Siemens, ABB ja Kone.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää