Tietoyhteiskunnalle herui lisää rahaa

Tietoyhteiskunta-ohjelma saa valtion uudessa budjettiesityksessä 6,9 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa seuraavalle kolmelle vuodelle.

”Kyllä pitää olla tyytyväinen, että tiukasta budjettikehyksestä huolimatta ohjelmalle löytyi lisärahoitusta”, ohjelmajohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja myhäilee.

Pääministerin johtaman tietoyhteiskuntaohjelman kolmen vuoden budjetti on 8,1 miljoonaa euroa, kun entinen perusrahoitus lasketaan määrärahaan mukaan.

Ministeriöt ovat listanneet ohjelmahankkeita tärkeysjärjestykseen. Ylimääräiset rahat ministeriöt aikovat käyttää julkisten sähköisten palvelujen kehittämiseen, laajakaistayhteyksien saamiseen kouluihin ja kirjastoihin sekä opetushenkilöstön kouluttamiseen.

Tekes saa lisää rahaa

Lisää tutkimusrahaa on luvassa Teknologian kehittämiskeskus Tekesille. Tekesille on tulossa 16 miljoonaa euroa lisää myöntämisvaltuuksia tutkimushankkeisiin. Lisäys merkitsee 4 prosentin korotusta.

Pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara muistuttaa, että lisäys on linjassa nykyisen hallitusohjelman kanssa. ”Tosin jäämme jossain määrin siitä, mitä ohjelmassa luvataan.”

Tekesissä ei ole vielä linjattu, miten varat jaetaan eri tutkimussuuntien kesken.

Tuen kysyntä on vilkastunut euromääräisesti kymmenen prosenttia viime vuodesta. Eniten ovat kasvussa tietotekniikkaan ja biotekniikkaan liittyvät hankkeet.

Otaniemi kiristää vyötä

Budjetti tietää niukkuuden jatkumista Teknillisessä korkeakoulussa, joka joutuu etsimään lisää ulkopuolista rahoitusta yrityksiltä ja tutkimuslaitoksilta.

”Budjetissa on kyllä euromääräistä lisäystä, mutta se on indeksikorotuksen seurausta”, suunnittelupäällikkö Anita Rautamäki laskee.

Korkeakoulun menoja lisäsivät viime talven 20 prosentin vuokran korotukset. Rahapula on näkynyt siinä, että opetuslaitteisto vanhenee Espoon Otaniemessä ja perusopetukseen on vaikea saada varoja.

”Rahaa pitäisi hakea runsaasti ulkopuolelta. Ulkopuolisen rahoitusta ei kuitenkaan käytännössä saa perustutkimukseen, vaan niitä annetaan käytännön sovelluksiin.”

Rahoituksen hankinta ja siihen liittyvä paperisota työllistää tutkijoita entistä enemmän.

”Professorit valittavat, että heidän työnsä alkaa muistuttaa toimitusjohtajan työtä.”

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    8. 8

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää