Tietoyhteiskunnalle herui lisää rahaa

Tietoyhteiskunta-ohjelma saa valtion uudessa budjettiesityksessä 6,9 miljoonaa euroa ylimääräistä rahaa seuraavalle kolmelle vuodelle. "Kyllä pitää olla tyytyväinen, että tiukasta budjettikehyksestä huolimatta ohjelmalle löytyi lisärahoitusta", ohjelmajohtaja Katrina Harjuhahto-Madetoja myhäilee.
Pääministerin johtaman tietoyhteiskuntaohjelman kolmen vuoden budjetti on 8,1 miljoonaa euroa, kun entinen perusrahoitus lasketaan määrärahaan mukaan.

Ministeriöt ovat listanneet ohjelmahankkeita tärkeysjärjestykseen. Ylimääräiset rahat ministeriöt aikovat käyttää julkisten sähköisten palvelujen kehittämiseen, laajakaistayhteyksien saamiseen kouluihin ja kirjastoihin sekä opetushenkilöstön kouluttamiseen.

Tekes saa lisää rahaa

Lisää tutkimusrahaa on luvassa Teknologian kehittämiskeskus Tekesille. Tekesille on tulossa 16 miljoonaa euroa lisää myöntämisvaltuuksia tutkimushankkeisiin. Lisäys merkitsee neljän prosentin korotusta.

Pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara muistuttaa, että lisäys on linjassa nykyisen hallitusohjelman kanssa.

- Tosin jäämme jossain määrin siitä, mitä ohjelmassa luvataan.

Tekesissä ei ole vielä linjattu, miten varat jaetaan eri tutkimussuuntien kesken.

Tuen kysyntä on vilkastunut euromääräisesti kymmenen prosenttia viime vuodesta. Eniten ovat kasvussa tietotekniikkaan ja biotekniikkaan liittyvät hankkeet.

Otaniemi kiristää vyötä

Budjetti tietää niukkuuden jatkumista Teknillisessä korkeakoulussa, joka joutuu etsimään lisää ulkopuolista rahoitusta yrityksiltä ja tutkimuslaitoksilta.

- Budjetissa on kyllä euromääräistä lisäystä, mutta se on indeksikorotuksen seurausta, suunnittelupäällikkö Anita Rautamäki laskee.

Korkeakoulun menoja lisäsivät viime talven 20 prosentin vuokran korotukset. Rahapula on näkynyt siinä, että opetuslaitteisto vanhenee Espoon Otaniemessä ja perusopetukseen on vaikea saada varoja.

- Rahaa pitäisi hakea runsaasti ulkopuolelta. Ulkopuolisen rahoitusta ei kuitenkaan käytännössä saa perustutkimukseen, vaan niitä annetaan käytännön sovelluksiin.

Rahoituksen hankinta ja siihen liittyvä paperisota työllistää tutkijoita entistä enemmän.

- Professorit valittavat, että heidän työnsä alkaa muistuttaa toimitusjohtajan työtä, Rautamäki pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää