Valikko

Finnair haluaa valtiot maksamaan terrorivakuutuksia

Lentoyhtiöt eivät pian enää saa vakuutusta terrori-iskunvaralle

Valtioenemmistöinen Finnair haluaa monen eurooppalaisen lentoyhtiön tapaan, että valtiot ottavat kantaakseen osan kansainvälisen terrorismin lentoyhtiöille aiheuttamasta riskistä. Se tarkoittaa, että valtioiden kuuluu maksaa osa terrori-iskujen varalle otetuista vakuutuksista.

– Eiväthän terrori-iskut kohdistu lentoyhtiöitä vastaan, vaan valtioita vastaan, Finnairin päälakimies Sami Sarelius perustelee.

Nyt eurooppalaiset lentoyhtiöt maksavat itse vakuutuksensa terrorisuojaa myöten. Finnairinkin vakuutuslasku on useita miljoonia euroja vuodessa.

Valtioiden mukaantulo terrorivakuuttajaksi voi ajankohtaistua jo pian, sillä Lloyds ja monet suuret kansainväliset vakuuttajat harkitsevat terrorisuojan poistamista vakuutuksistaan.

– Sitä me pelkäämme ja uskonkin aika vakaasti, että vakuuttajat poistavat terroririskin vakuutuksistaan jo tämän syksyn aikana, Sarelius sanoo.

Vihjeitä korvattavuuden kaventamisesta on tihkunut julkisuuteen jo puolentoista vuoden ajan. Uutta on se, että nyt vakuuttajat aikovat panna aikeensa täytäntöön. Maailman suurimpiin vakuuttajiin kuuluva Lloyds vahvisti tämän keskiviikkona brittiläiselle yleisradioyhtiö BBC:lle.

Vakuutusrahastoiskujen varalle

Terrorisuojan poistuminen ei pysäytä lentoliikennettä välittömästi. Kovin kauaa lentoyhtiöt eivät kuitenkaan voi toimia olosuhteissa, jossa niillä ei ole vakuutusta terrori-iskujen varalta. Mahdollinen isku voisi aiheuttaa tähtitieteellisen laskun lentoyhtiölle ja viedä sen konkurssin partaalle.

Sareliuksen mukaan YK:n alaisessa Kansainvälisessä siviili-ilmailun järjestössä ICAO:ssa onkin jo muutaman vuoden ajan valmisteltu kansainvälisen vakuutusrahaston perustamista terrorihyökkäysten varalle. Valtiot ja muun muassa lentoyhtiöt osallistuisivat terrorirahaston kartuttamiseen kantokykynsä mukaisesti ja sieltä terrorihyökkäyksen kohteet saisivat korvauksia.

Sareliuksen mukaan Finnair kannattaa ensisijaisesti juuri rahaston perustamista joko maailmanlaajuisena tai vähintään EU:n laajuisena. Euroopan lentoyhtiöiden järjestö AEA on Sareliuksen mukaan ollut asiasta yhteydessä EU:n komissioon.

– Komissiossa on nyt ymmärretty, että tilanne vaatii huomiota, Sarelius sanoo.

Terrorirahaston perustaminen vaatisikin poliittista potkua, sillä valmistelu ei ole edennyt mihinkään pitkään aikaan. Paine rahaston perustamiseen on pienentynyt, koska New Yorkin WTC-iskun jälkeen lentokoneet ovat saaneet lennellä melko rauhassa terroristeilta.

Suomi ei voisooloilla

Hallitusneuvos Yrjö Mäkelä Liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo, että Suomi ei voi yksin päättää terrorivakuuttamiseen osallistumisesta, koska se katsottaisiin helposti kilpailua vääristäväksi tueksi kansalliselle lentoyhtiölle.

– Toimista on päätettävä yhdessä EU-maiden kanssa.

Mäkelän mukaan EU-maat kokoontuvat syyskuussa katsomaan toteuttavatko lentovakuuttajat aikomuksensa ja päättävät sen jälkeen jatkotoimista. Tähän asti Euroopan valtioilla Suomi mukaan lukien on ollut vähän halua hypätä vakuutusyhtiöiden tontille. Yhdysvalloissa valtio päätti WTC-iskujen jälkeen osallistua terroriuhan aiheuttamiin kustannuksiin lentoyhtiöille ainakin vuoteen 2008 saakka.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää