Valikko

Pekkarinen huolissaan alueideneroista

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) kiittelee VTT:n, Tekesin ja GTK:n alueellistamissuunnitelmia. Hän kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että satsaukset itäiseen Suomeen jäivät eilen julkistetuissa ehdotuksissa hieman ohuenlaisiksi.

– Alueellinen tasapaino vaatii ehkä vielä lisätarkastelua ja tasapainottaviakin toimenpiteitä, Pekkarinen sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Valtion teknillinen tutkimuslaitos (VTT), Teknologian kehittämiskeskus (Tekes) ja Geologian tutkimuskeskus (GTK) pyrkivät vahvistamaan toimintaansa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Suunnitelmat koskevat yhteensä 500–600:aa työpaikkaa, joista suuri osa on uusia.

VTT:n tarkoituksena on, että vuonna 2015 yli 35 prosenttia koko henkilökunnasta voisi toimia maakunnissa. Alueilla työskentelevien määrää nostettaisiin noin 400 henkilöllä. Puolet työpaikoista siirtyisi pääkaupunkiseudulta.

Tekesin tavoitteena on, että noin puolet aktivointi-, hanke- ja teknologiaohjelmatoiminnan asiantuntijoista olisi vuoden 2008 loppuun mennessä muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Tekes esittää, että TE-keskusten teknologiayksiköt siirrettäisiin sen osaksi ja resursseja lisättäisiin erityisesti seitsemällä kasvukeskuspaikkakunnalla.

Niitä ovat yliopistokoulutusta tarjoavat Tampere, Turku, Oulu, Vaasa, Lappeenranta, Jyväskylä ja Kuopio.

Pekkarinen korosti, että Tekesin suunnitelmat seitsemästä toimintayksiköstä eivät saa jäädyttää Tekesin läsnäoloa muissa maakunnissa. VTT:tä ministeri patisti kiristämään aikataulua, joka ulottui aina vuoteen 2015.

GTK perustaisi alueellisen toimipisteen Länsi-Suomeen. Sijaintipaikaksi kaavaillaan Kokkolaa, Poria tai Vaasaa.

Uusi toimipiste vahvistaisi muun muassa maaperäkartoitusta, merigeologiaa sekä kiviaines- pohjavesi- ja turvevarojen etsintää. Alueellistaminen tapahtuisi vuosina 2006–2011 ja koskisi 40–60:tä työntekijää.

GTK ehdottaa lisäksi, että Pohjois-Suomessa vahvistettaisiin malminetsintää ja kallioperäkartoitusta 8–10 hengellä. Tarkemmat suunnitelmat laaditaan vasta ensi vuonna.

Pekkarinen ei suoraan ottanut kantaa siihen, tulisiko GTK:n Länsi-Suomen alueellinen toimipiste Kokkolaan, Poriin vai Vaasaan.

– Hyvä tietysti olisi, jos se olisi aidosti Länsi-Suomessa. Ei tässä etelä- ja lounaisalueella, jossa on Tamperetta, Turkua ja Helsinkiä nyt jo olemassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää