Valikko

Pitkätkorot jäivät paikalleen

Eurooppalaisten viitelainojen korot jäivät eilen lähelle perjantaisia päätöstasojaan. Päivän makrolukuanti kertoi, että USA:n yksityinen kulutus kasvoi odotettua nopeammin heinäkuussa. Yksityiset tulot taas kohosivat ennakoitua hitaammin.

- Eilen odotettiin lähinnä loppuviikon lukuja. Päivän makroluvuilla ei ollut vaikutusta korko- tai valuuttamarkkinoihin, arvioi Nordean analyytikko Jussi Hahtela.

Hahtelan mukaan markkinoilla odotetaan huomista ISM-indeksiä ja perjantaina julkistettavaa USA:n työllisyysraporttia, jonka odotetaan kertovan maan talouskasvusta kolmannella vuosineljänneksellä.

- Eurokoroissa eilisen aamun parin korkopisteen noususta palattiin iltapäivällä perjantain tasolle, kun korot eivät läpäisseet tukitasoa, Hahtela arvioi.

Yksityinen kulutus nousi USA:n kauppa-ja teollisuusministeriön tietojen mukaan 0,8 prosenttia heinäkuussa kuukautta aiemmasta. Yksityiset tulot taas kohosivat 0,1 prosenttia kuukautta aiemmasta. Nousu oli hitainta sitten vuoden 2002 marraskuun.

Saksan kahden vuoden laina jäi ennalleen perjantaiselle tasolle 2,45 prosenttiin. Kymppivuotinen jäi perjantain tasolle 4,06 prosenttiin. Bund-futuuri noteerattiin 115,75 pisteeseen.

Suomen vuonna 2013 erääntyvä laina oli puolestaan 3,98 prosentissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    10. 10

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää