Valikko

Polar osti Ilmariseltatoimistorakennuksia

63 miljoonallaeurolla kymmenen kiinteistöä pää-kaupunkiseudulta

Kiinteistösijoitusyhtiö Polar Kiinteistöt teki eilen merkittävät kiinteistökaupat eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen kanssa.

Saksalaiseen IVG-konserniin kuuluva Polar osti Ilmariselta noin 63 miljoonan euron arvosta kiinteistöjä pääkaupunkiseudulta. Kauppaan kuului yhteensä kymmenen kohdetta Helsingissä ja Espoossa. Kohteet ovat pääosin toimistorakennuksia.

– Polarin kiinteistösalkku on noin 280 miljoonaa euroa, joten kyllä runsaat 60 miljoonaa siitä on paljon. Tämä on ensimmäinen todellinen ja merkittävä kiinteistöhankinta meille pitkään aikaan, sanoo portfoliomanageri Kari Asiala Polar Kiinteistöistä.

Polar Kiinteistöjen ja Ilmarisen mukaan kauppaa hierottiin reilu vuosi. Kauppa noudattaa Polarin nykyistä strategiaa luopua maakuntien kauppakeskuksista ja keskittyä pääkaupunkiseudun toimistorakennuksiin. Poikkeuksena on laajentuva Vantaan Jumbo, jonka toisen vaiheen rakentaminen on käynnissä. Myös Polarin uusi saksalaisomistaja IVG pitää strategianaan keskittyä lähinnä eri metropolien toimistorakennuksiin.

Nyt tehty kiinteistökauppa saanee jatkoa tulevaisuudessa.

– Kyllä me katsomme nyt aktiivisesti eteenpäin, ei ole tarkoitus jäädä vain tähän, lupaa Asiala.

Ilmarisen salkusta nyt tehty kauppa on noin kolme prosenttia. Se toteuttaa kaupalla omaa strategiaansa kiinteistösalkkunsa jatkuvasta kehittämisestä.

– Isossa kiinteistösalkussa toiminnan lähtökohta pitää olla aktiivinen salkun hoitaminen. Se tarkoittaa, että teemme uusinvestointeja, mutta pyrimme myös parantamaan salkun rakennetta realisoimalla kiinteistöjä, jotka eivät kaikelta osin vastaa eläkeyhtiön sijoittamisen kriteereitä, sanoo kiinteistösijoitusjohtaja Timo Kankuri Ilmariselta.

Kankurin mukaan myydyistä toimistokiinteistöistä moni on 70- ja 80-luvulla rakennettuja, eli vanhemmasta päästä Ilmarisen salkkua. Mukana on sekä yhden käyttäjän että useamman käyttäjän kohteita.

Helsingin ydinkeskustan kohteista ei ole kysymys, vaan kiinteistöt sijaitsevat esimerkiksi Vallilassa, Malmilla ja Pasilassa.

Vajaakäyttöhyväksyttävällä tasolla

Helsingissä toimitilojen vajaakäyttöasteet ovat tulleet parhaista vuosista ylöspäin ja ovat noin seitsemän, kahdeksan prosentin tasolla. Polar Kiinteistöjen Asiala myöntää, että kehityksen suunta huolestuttaa. Hänen mukaansa vajaakäyttöaste nyt ostetuissa kiinteistöissä on markkinatilanteen mukainen.

– Tuottokin on meidän laskelmien mukaan ihan hyvällä tasolla, sanoo Asiala.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää