Valikko

Suomalaisoperaattorien satelliittikokeilut vasta alussa

Satelliittitekniikkaa hyödyntävät internet-liittymät eivät vielä kiinnosta kovin montaa valtakunnallista operaattoria. TeliaSonera aloitti kesällä kokeilut, mutta Elisa on enemmän kiinnostunut digitelevision signaalista.

Elisan tuotejohtajan Jari Karpakan mukaan heillä ei ainakaan vielä olla juurikaan kiinnostuneita satelliittitekniikasta. – Olemme arvioineet tekniikkaa, mutta meillä ei ole aktiivisia suunnitelmia, Karpakka vahvistaa.

Karpakan mukaan satelliittitekniikka on hyvä vaihtoehto alueilla, joilla muita tekniikoita ei voi käyttää, edellyttäen että alueella voi käyttää gprs-liittymää.

Satelliittiyhteyksien sijaan Elisalla on tutkittu digitelevision käyttöä eli data saataisiin digitelevisiosignaalista ja ulospäin tieto kulkisi gprs-liittymän avulla. Tätä tekniikkaa Elisalla on kokeiltu jo varsin vakavalla mielellä.

– Tiedämme, että se toimii teknisesti ja on siinä mielessä varteenotettava vaihtoehto, Karpakka paljastaa.

Saunalahden tuotemarkkinointijohtajan Turkka Koivun mukaan satelliittitekniikkaa ei olla Saunalahdella juuri tutkittu. – Satelliittien kautta välitettävät internet-yhteydet ovat toistaiseksi olleet sellainen vaihtoehto, johon meillä ei ole paneuduttu, Koivu kertoo.

TeliaSoneralla kokeilut käynnissä

TeliaSoneralla aloitettiin kesällä kokeillut satelliittitekniikan hyödyntämisestä laajakaistaliittymissä. Paluukanavana kokeilussa käytetään matkapuhelinverkon gprs-liittymää. Yhteyksien toimivuutta kokeillaan muutamissa kotitalouksissa, muun muassa Itä-Suomessa ja Pohjanmaalla.

–Tässä on tarkoitus evaluoida satelliittitekniikkaa loppuasiakastuotteeksi, TeliaSonera Finlandin tuoteryhmäpäällikkö Matti Sallinen vahvistaa.

–Tekniikka on aika tuoretta. Tuoreeseen tekniikkaan liittyy aina omia haasteita, Sallinen muotoilee.

Kokeilu on kesken, joten vielä ei voida tehdä johtopäätöksiä siitä, voidaanko satelliittitekniikkaa käyttävät internet-yhteydet tuoda osaksi TeliaSoneran tuotevalikoimaa.

TeliaSoneran kokeilussa on käytetty useita eri yhteysnopeuksia, ja data on parhaimmillaan liikkunut varsin hyvää vauhtia. –Puhutaan ilman muuta sadoista kilobiteistä sekuntia kohti, Sallinen tietää.

Satelliitista yhteysmyös kesämökille

TeliaSonera on tutkinut myös kaksisuuntaista vaihtoehtoa, mutta datan lähettäminen eteenpäin satelliitin kautta tuntuu liian kalliilta.

– Kaksisuuntainen vaihtoehto vaikuttaa kalliilta ratkaisuilta. Paluukanava on varsin kallis kuluttajakäyttöön paluukanavan ja asiakaslaitteiden kalleuden takia, Sallinen kertoo.

Tuoteryhmäpäällikkö Matti Sallisen mukaan satelliittitekniikassa on haastavaa esimerkiksi se, miten tuotteesta saataisiin loppukäyttäjää ajatellen riittävän helppo. Markkinoiden kokoa Sallinen ei osaa tarkkaan arvioida, mutta myöntää, että melko pienestä kohderyhmästä olisi kyse.

Satelliittitekniikalla olisi kysyntää myös vapaa-ajan asunnoissa. –Kyllä me uskomme, että paremmin varustelluissa kesäasunnoissa tarve internet-liittymille on jo olemassa ja tulevaisuudessa enenevässä määrin myös kesämökeillä, Sallinen uskoo.

Tiscali tarjoaa jo kaksi-suuntaisiakin yhteyksiä

Euroopassa ja Etelä-Afrikassa toimiva internet-operaattori Tiscali on selvästi edellä suomalaisia kilpailijoitaan. Yhtiö aloitti satelliittitekniikkaa hyödyntävien internet-yhteyksien tarjoamisen noin vuosi sitten. Kaksisuuntaiset satelliittiyhteydet tuotiin myyntiin tänä keväänä.

Suomen Tiscalin palvelujohtajalla Susanna Blumenthalilla ei ole lupaa kertoa Tiscalin asiakasmäärää Suomessa, mutta asiakkaat kuulemma ovat harvaanasutuilla syrjäseuduilla. Myös koko Euroopan käyttäjämäärät halutaan pitää salassa. –Sanotaan, että kymmeniä tuhansia, Blumenthal muotoilee.

Tiscalin yksisuuntaisen Internet-yhteyden avausmaksu on noin 50 euroa ja kuukausimaksu noin 25 euroa. Paluukanavana voi käyttää gprs-liittymän lisäksi modeemia tai isdn:ää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    3. 3

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    6. 6

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    10. 10

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää