Mainosmies löysi vihdoin puhelimen

”Ketään ei ole erotettu tv- ja printtimedian suosimisesta.”

Siinä syy, miksi Suomessa mainostajat ovat mobiilimarkkinoinnissa jälkijunassa, arvelee eräs Divian mobiilimarkkinointitutkimukseen osallistunut henkilö. Mainostoimistot eivät tarjoa aktiivisesti mobiilia mediana. Myös operaattorit kritisoivat Suomea mobiilimarkkinoinnin Pohjois-Koreaksi.

Eurooppalaisista kuluttajista oli viime vuonna jo yli puolet vastaanottanut tekstiviestimainontaa. Suomi tulee pikku hiljaa perässä. Suomalaisista kolmasosa on saanut puhelimeensa viestiä mainosmiehiltä.

Tiedot selviävät Hankenin ja Helsingin Kauppakorkeakoulun Suoramarkkinointi-instituutin tutkimuksesta ”Mobiilimarkkinoinnin muodot, esteet ja vauhdittajat”. Tutkimuksen ovat tehneet tutkija Ville Virtanen ja johtaja Mika Raulas.

Mobiilimarkkinointi on Suomessa ja Euroopassa edelleen valtaosin tekstiviestipohjaista, vaikka multimediaominaisuuksilla varustettujen puhelimien määrä kasvaa kohisten. Tutkijat arvioivat, että mobiilimarkkinointiin käytettiin Suomessa noin kolmesta viiteen miljoonaa euroa viime vuonna, mikä on vain prosentin verran koko suoramarkkinoinnin arvosta.

Mobiili koskettaahenkilökohtaisesti

Mobiiliviestinnän henkilökohtaisuus mahdollistaa äärimmilleen viedyn one-to-one -markkinoinnin, mikä on sen vahvuus ja heikkous. Mainonnan vastaanotto omaan puhelimeen aiheuttaa helposti tunteen tunkeutumisesta yksityisalueelle.

Puhelimessa korostuvatkin sellaiset elementit kuin paikannus, kaksisuuntaisuus ja nopea reagointi. Taitava markkinoija osaa käyttää niitä myös hyväkseen.

Esimerkki onnistuneesta sms-kampanjasta oli Gossardin tv- ja printtikampanja, jossa tekstiviestiä käytettiin palautekanavana. Kuluttajan piti lähettää tekstiviesti saadakseen punnan arvoisen alennuskupongin alushousujen ostoon. Vastaanottaakseen kupongin kuluttajan piti lähettää toinen tekstiviesti osoitteen kera.

Gossard sai 25 000 alennuskuponkipyyntöä ja näistä 62 prosenttia lähetti toisen tekstiviestin. Kampanjan kuuden kuukauden tavoitteet saavutettiin kuudessa viikossa.

Operaattorit jääväthapelle

Mobiilimarkkinointia on hidastanut myös sisällönvälityksen maksullisuus verrattuna internet-pohjaisiin välitystekniikoihin. Lähitulevaisuuden mobiiliteknologiat kuten push-to-talk mahdollistavat kuitenkin sellaisen sisällönvälityksen, jossa operaattori ei pääse nauttimaan välitysmaksuista.

Operaattoreita voidaan kiertää myös siirtämällä mobiilisisältöä dataliikenteen piiriin.

EU:n alueella puhelimeen ei saa kuitenkaan lähettää viestejä lupaa kysymättä. Jos asiakkaaseen kohdistetaan markkinointikielellä push-tyyppisiä toimenpiteitä, siihen täytyy olla asiakkaan suostumus. Esimerkiksi tietoja Finnairin äkkilähdöistä lähetetään tekstiviestillä vain niille, jotka ovat ilmoittaneet sellaista tietoa haluavansa puhelimeen.

Suurin osa mobiilimarkkinoinnista onkin edelleen pull-vetoista eli sellaista, jossa ihminen menee puhelimen avulla esimerkiksi yrityksen wap-sivuille.

Tutkimuslaitos Jupiterin arvion mukaan sms- ja mms-pohjainen mobiilimainonta oli Länsi-Euroopassa viime vuonna arvoltaan 145 miljoonaa euroa. Mms-mainonnan osuus oli tästä vain minimaaliset 0,2 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    4. 4

      Suomi pääsi erityistarkkailusta – komissio kiittää kiky-sopimusta

    5. 5

      ”Ruuhka on aiheuttanut kohtuutonta haittaa” – Kela palkkaa lisää työntekijöitä

    6. 6

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    7. 7

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    8. 8

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    9. 9

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää