Nokian Renkaidenkurssi nousiennätyskorkealle

Osakekurssit päätyivät koholle Helsingin pörssissä. Päivä sujui verkkaisissa merkeissä sijoittajien odottaessa USA:sta ISM-indeksiä. Indeksi painui hieman ennakoitua enemmän, muttei saanut kursseja laskuun. Seuraavaksi katseet kohdistuvat perjantaihin, jolloin julkistetaan Yhdysvaltain työllisyysraportti elokuulta.

Nokian Renkaiden kurssi päätyi ennätyskorkealle. Kurssi nousi 1,3 prosenttia 85,45 euroon.

– Nokian Renkailla on mennyt varsin hyvin. Markkinoilla odotetaan hyvän kehityksen jatkuvan. Sateiset kelit saattavat vielä tässä vaiheessa nostattaa kesärenkaiden kysyntää, kun huonoja renkaita uusitaan vielä ennen talvea. Lisäksi pikkuhiljaa alkaa myös talvirenkaiden sesonki. Yhtiön koneet Nokialla tekevät uusia tuotantoennätyksiä, mikä kertoo, että kysyntää taustalla on, Opstockin analyytikko Jari Räisänen toteaa.

Hex-yleisindeksi kohosi 0,4 prosenttia 5 458,00 pisteeseen, ja portfolioindeksi päätyi 0,3 prosenttia plussalle. Toimialojen kehitys oli epäyhtenäistä. Vaihtoa kertyi 314 miljoonaa euroa.

Nokia nousi 0,6 prosenttia 9,68 euroon. Nokia esitteli uuden Tetra-päätelaitteen THR880i -käsiradion ja kertoi myyneensä viime lokakuussa markkinoille tullutta N-Gage -pelipuhelinta miljoona kappaletta.

Metsäyhtiöistä UPM kertoi saaneensa päätökseen Brooks Groupin myynnin, ja Stora Enso sai päätökseen Scaldia Papierin oston. UPM laski 0,3 prosenttia 15,65 euroon, kun taas Stora Enson R nousi 0,7 prosenttia 11,07 euroon. Kupariyksikköään myyvä Outokumpu jatkoi nousuaan. Kurssi nousi 1,2 prosenttia 13,05 euroon.

Ohjelmistoyhtiö Aldatan kurssi vahvistui 5,2 prosenttia 1,21 euroon. Aldata kertoi toimittavansa toimitusketjun hallintaohjelmiston englantilaiselle Dorma-ketjulle. Kauppahintaa Aldata ei paljastanut.

Tietoenatorin kurssi vahvistui 0,9 prosenttia 21,95 euroon. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen perustaa TietoEnatorin kanssa tietotekniikkaan keskittyneen yhteisyrityksen, jonka on määrä aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. TietoEnator omistaa yhtiön osakekannasta 70 prosenttia ja Ilmarinen 30 prosenttia. Ensimmäisen vuoden liikevaihdoksi arvioidaan 20 miljoonaa euroa.

Elisa laski 2,2 prosenttia 9,55 euroon. Elisa tarjoaa velkojilleen mahdollisuutta vaihtaa vuonna 2006 ja 2007 erääntyvät lainat uusiin, seitsemän vuoden pituisiin lainoihin. Vaihtotarjouksen tarkoituksena on Elisan mukaan pidentää velkojen keskimaturiteettia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää