Valikko

Matkaan omalta päätteeltä

Yritykset siirtyvät vauhdilla matkojen itsevarausjärjestelmiin, mutta säästöjä syntyyainoastaan tarkastiyrityksen tarpeisiin tehdyillä järjestelmillä

Ennen liikematkalle lähtijän piti soittaa matkatoimistoon varatakseen lennot, hotellin tai auton. Nyt yhä useammat varaukset hoituvat työntekijän omalta tietokoneelta.

Niin sanottujen itse- ja suoravarausjärjestelmien suosio kasvaa nopeasti yrityksissä, sillä tarjolla on entistä helppokäyttöisimpiä ja nopeampia selainpohjaisia ohjelmistoja.

Suurin kannustin ovat kuitenkin merkittävät kustannussäästöt erityisesti paljon matkustavissa suuryhtiöissä.

– Suoravarausjärjestelmän ansiosta lentolippujen hinnoista on saatu puristettua pois keskimäärin 10–15 prosenttia, arvioi Kone-konsernin corporate travel manager Arja Niilekselä-Tiainen.

Niilekselä-Tiaisen mukaan säästöjä tulee ennen muuta matkapalvelujen ostojen keskittämisestä. Suoravarausjärjestelmä ohjaa varaajan käyttämään niitä lentoyhtiöitä, hotelleja ja autonvuokraamoita, joiden kanssa yhtiöllä on edullisimmat sopimushinnat.

– Keskittäminen tuo voimaa sopimusneuvotteluihin, Niilekselä-Tiainen huomauttaa.

Edullisimman lennon lisäksi Koneen varausjärjestelmä listaa ruudulle yleensä myös kalliimpia vaihtoehtoja. Niilekselä-Tiaisen mukaan kynnys kalliimman hinnan valintaan on kuitenkin noussut suoravarausjärjestelmän ansiosta.

– Varaaja ei voi enää vedota siihen, että joku muu on tehnyt valinnan. Hän näkee itse hintahaitarin ruudulta, ja on itse vastuussa valinnasta painaessaan enter-nappia.

Yritysten tavoin myös valtionhallinto selvittää parhaillaan matkojen itsevarausjärjestelmien käyttöönottoa. Aikataulu ja muoto ovat kuitenkin vielä avoinna.

Valtion yhteishankinnoista ja kilpailuttamisesta vastaavan Hanselin travel manager Susanna Närvänen uskoo, että ministeriöt ja virastot siirtyvät matkojen suoravaraamiseen jo pelkästään kustannussyistä. Valtion virkamiesten matkakulut ilman päivärahoja ja kilometrikorvauksia ovat vuosittain noin 150 miljoonaa euroa.

– Valtionhallinnossa on opittu näkemään, että prosessikustannusten osuus ovat aika merkittävä osa kokonaismatkustuskustannuksista, Närvänen perustelee.

Säästöt matkustuskuluissa edellyttävät kuitenkin, että itsevarausjärjestelmä on räätälöity yrityksen tarpeiden ja matkustussääntöjen mukaisesti. UPM:n corporate travel manager Antero Santala kehottaa, että yrityksen kannattaa aluksi selvittää tarkaan, kuinka paljon ja millaisia työmatkoja henkilöstö oikein tekee.

– Suoravarausjärjestelmä ei ole mikään itsetarkoitus. Taloudellista hyötyä saadaan vasta silloin, kun yrityksessä tehdään paljon niin sanottuja bulkkimatkoja eli kahden kaupungin välisiä lentoja. Yhdistelmä- ja muut monimutkaisemmat lentovaraukset kannattaa edelleen jättää matkatoimiston hoidettaviksi, Santala arvioi.

UPM:n itsevarausjärjestelmät alkoivat autonvuokrauksista vuonna 2002. Seuraavaksi intranetiin tuli mahdollisuus varata kotimaan hotellimajoituksia ja kotimaan sarjalentolippuja, ja viime vuonna järjestelmä laajeni muihinkin lentovarauksiin.

Santalan mukaan Suomessa räätälöity järjestelmä levitetään myös UPM:n muissa maissa toimiviin yksiköihin. Järjestelmän käyttöympäristönä on internet, joten sitä voi tarvittaessa käyttää myös maailmalla matkaavat yhtiön työntekijät 24 tuntia vuorokaudessa.

UPM:n suoravarausjärjestelmän pohjana on Amadeuksen toimittama Aergo. Santala korostaa kuitenkin, että toimiva kokonaisuus edellyttää yritykseltä keskeistä roolia järjestelmän luomisessa.

– Standardiratkaisuja ei ole, vaan järjestelmä pitää tehdä yrityksen näköiseksi, Santala painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      Vapaakauppasopimuksen hyötyjä ”merkittävästi liioiteltu” – valiokunta tyrmäsi

    9. 9

      ”En voi uskoa sellaiseen elämään, jossa ihmiset ovat syrjäytettyjä” – nobelisti Holmström haluaa ihmiset töihin

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää