Valikko

Päävaluuttojen vaihtelu on laantunut

Maailmantalouden kolmen keskeisimmän valuutan, euron, dollarin ja jenin keskinäiset suhteet ovat pysyneet jo jonkin aikaa vakaina.

Euron arvo on ollut kesäkuun alusta lähtien hieman 1,20 dollarin ja 130 jenin yläpuolella ja dollari pysynyt 110 jenin tuntumassa.

Vielä viime syksynä ja alkukeväästä kurssit vaihtelivat voimakkaammin, euro kipusi marras–joulukuun aikana 1,15 dollarista 1,25 dollariin ja 125 jenistä 135 jeniin.

Dollari lipsui tuolloin 110 jenistä 105 jenin tuntumaan, missä se käväisi myös Japanin tilivuoden päätyessä maaliskuun lopulla.

Kurssivaihtelut laantuivat kesän aikana, mutta kyseessä saattaa olla pyörremyrskyä edeltävä tyyni jakso.

Päävaluuttojen liikkeitä vaimentaa Yhdysvaltojen epäselvä taloustilanne. Pettymyksiksi osoittautuneet toiveet kasvun voimistumisesta ja ennen kaikkea sen pohjan kestosta ovat muutamia kertoja vetäneet sijoituksia amerikkalaisosakkeisiin ja vahvistavat dollaria. Koetut tilastopettymykset ovat kuitenkin opettaneet sijoittajat varovaisemmiksi ja heikentäneet dollarin houkutusta.

Euro on ponkaissut kesän aikana kaksi kertaa toivottua synkempien tilastotietojen jälkeen 1,2 dollarin tuntumasta 1,25 dollarin tasolle. Syynä olivat toivottua heikompi työpaikkojen määrän kasvu ja ennakoitua suurempi kauppavaje, Yhdysvaltojen talouden perusongelmat.

Jos työllisyyden aneeminen kehitys jatkuu, dollarin hermoilu voimistuu. Marraskuun presidentinvaalien merkitys kasvaa vaalien lähestyessä, ja heikko työllisyys vaikeuttaa presidentti George W. Bushin asemaa.

Jos työn saatavuus ei elvytyksestä huolimatta kohene, on keskivertoäänestäjää vaikea taivutella äänestämään noudatetun talouspolitiikan puolesta.

Yhdysvaltojen talouden kokonaistila on muutenkin taas heikentymässä kevään piristymisen jälkeen.

Terrorin vastainen sota lisää muutenkin, veronalennusten vuoksi, velkaantuneen liittovaltion menoja ennakoitua nopeammin ja puolustusvoimien uudistusohjelmat lisäävät menoja vaikka terrorisota saataisiinkin vähitellen hallintaan.

Tuoreessa Foreign Affairs -lehdessä julkaistu artikkeli arvioi inflaatiokorjattujen puolustusmenojen ylittävän kylmän sodan loppuvuosien huippulukemat vuoteen 2010 mennessä, vaikka terrorisota ei nykyiseltään kiihtyisikään.

Valtaosa amerikkalaisista kuitenkin arvelee sodan vaativan vielä lisää ulkomailla toteutettavia sotilasoperaatioita.

Valuuttakurssien vakiintuminen kertoo niiden odottavan tilanteen selkiytymistä. Yhdysvaltojen presidentinvaaleilla on markkinoiden odotuksille suuri symboliarvo, koska nykyisen presidentin voitto merkitsee veronkevennyspolitiikan jatkumista.

Bush on väittänyt Yhdysvaltojen talouskasvun kyllä tasoittavan budjettivajeen muutamien vuosien kuluttua, mutta riippumattomat talousanalyytikot ovat eri mieltä.

Väite perustuu lukuisiin todennäköistä parempiin arvioihin talouden ja verokertymän kehityksestä. Haastaja John Kerryn valinta saattaisi ainakin hidastaa alijäämän kasvua, koska hän on luvannut jo perua kaikkein yltiöpäisimmät veronkevennykset, mutta hänenkään valintansa ei tuo nopeaa ratkaisua Yhdysvaltojen vajeongelmiin.

Krooninen kauppavaje on nostanut Yhdysvaltojen vaihtotaseen vajeen uusiin ennätyslukemiin, eikä kauppavajeen uskota tasoittuvan ilman dollarin arvon nopeaa laskua.

Valuuttamarkkinat odottavat syksyn taloustilastoja valmiina reagoimaan. Mitä pidempään odottelu jatkuu, sen voimakkaampia muutoksia on luvassa kun kurssit kerran alkavat liikkua.

Mikäli tänään julkistettava tieto kertoo työpaikkojen määrän lisääntyneen elokuussa odotettua heikommin uhkaa dollaria uusi luisu. Luisun pituus riippuu sitten talouden kokonaiskehityksestä, vaalikampanjoinnista ja öljyn hinnasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Anvia aloittaa yt:t – vähentää enintään 25 työpaikkaa

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää