Valikko

Intel varoitti, työllisyysluvut päivän päätapahtuma

Yhdysvaltojen eiliset tilastot olivat jotakuinkin odotusten mukaisia, joskin tehdasteollisuuden tilauskanta osoittautui ennakoitua vahvemmaksi ja vahvisti toissapäiväsien ISM-indikaattorin antaman tiedon siitä, että teollisuustuotanto jatkaa kasvua vaikkakin hidastuvaa tahtia. Suurempi uutinen oli se, että Intel julkisti arvion jonka mukaan kulutuselektroniikan kysynnässä on odotettavissa heikennyksiä. Tieto julkistettiin vasta Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden sulkeuduttua, mutta Aasian kursseihin se on jo ehtinyt vaikuttaa. Venäjän panttivankidraama etenee, eikä Irakista ole saatu uusia häiriöuutisia, joten päähuomio keskittyy Yhdysvaltojen tänään iltapäivällä saataviin työllisyyslukuihin. West Texas-öljyn hinta on laskenut 44,5 dollarista 44 dollariin tynnyriltä käytyään 45 dollarissa. Brentin hinta on palannut eilisaamun 41,5 dollariin käytyään eilen 43 dollarissa tynnyriltä. Euroopan Keskuspankin päätös jättää korot ennalleen ei aiheuttanut markkinareaktioita.

Osakemarkkinoilla Yhdysvaltojen pääindeksit nousivat reilun prosentin verran kukin. Nousua vetivät kahden vähittäiskaupan yrityksen julkistamat hyvät myyntiluvut, eikä Intelin varoitus ehtinyt häiritä nousua. Aasiassa Nikkei on laskenut prosentin, Topix 0,9 prosenttia, Hang Seng 0,3 prosenttia ja Kospi myös yhden prosentin. Kaikkia painaa Intelin varoitus, joka heikentää elektroniikan vientiyritysten näkymiä. Euroopan markkinat sulattelevat Intelin tietoja Yhdysvaltojen työllisyyslukuja odotellessaan.

Korkomarkkinoilla lainatuotot ovat olleet noususuunnassa. Yhdysvaltojen kaksivuotinen tuotto on noussut 2,38 prosentista 2,44 ja kymmenvuotinen 4,12 prosentista 4,20 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen kiipesi eilen 2,43 prosentista 2,48 prosenttiin mutta kymmenvuotinen nousi maltillisemmin, 4,04 prosentista 4,07 prosenttiin. Rahamarkkinakorot ovat edelleen kohtalainen maltillisilla tasoilla, ohjauskorkoa koskevat odotukset ovat entisellään ja koronnoston varaudutaan tapahtuvan joskus vuoden vaihteen tietämissä.

Valuuttamarkkinoilla dollari on pysynyt 109,5 jenissä ja euro vaihdellut 1,215 ja 1,22 dollarin välillä. Samalla euro on pysynyt 133 ja 133,5 jenin välillä ja kaupankäynti on ollut rauhallista. Mikäli Yhdysvaltojen työllisyystilasto poikkeaa odotetusta, ovat voimakkaat valuuttakurssimuutokset mahdollisia.

Päivän päätapahtuma ovat Yhdysvaltojen elokuun työllisyystilastot. Talouteen arvioidaan syntyneen 150 000 työpaikkaa, joista 15000 teollisuuteen. Heinäkuussa odotus oli 200 000 työpaikan tienoilla, mutta toteutunut määrä oli 32 000. Elokuunluvun lisäksi mahdolliset tarkistukset heinäkuun lukuihin ovat tärkeitä. Tänään julkistetaan myös palvelualojen ISM-indikaattori, mutta se jää työllisyyslukujen varjoon. Euroalueelta on luvassa joitakin hajatietoja, tärkeimpänä uutistoimisto Reuterin keräämät PMI-indikaattorit Saksasta, Ranskasta ja Italiasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää