Valikko

Rakennusalan vahva ote pitää Oulussa

D&B:n kiristyneetrajat AAA-yrityksilleovat pudottaneetparhaiden määrää

Rakennusalalla on edelleen vahva ote Oulun seudun AAA-yrityksissä. Luottoluokituslaitos Dun & Bradstreetin (D&B) selvityksen mukaan enemmistö Oulun seudun parhaan AAA-luokituksen saaneista yhtiöistä palvelee rakennusalaa.

Vastaavanlaisen tuloksen D&B sai myös vuoden alkupuolella tehdyssä selvityksessä.

D&B kokosi Oulun seudun tiedot elokuun puolessa välissä. Mukana olivat yhtiöt, joiden postitoimipaikka on Oulun alueella.

AAA-yrityksiä seuloutui Oulun seudulta 341. Se on reilut neljä prosenttia alueen aktiivisesti toimivista yrityksistä. Vastaava suhdeluku koko Suomessa on 3,6.

Vaikka AAA-yrityksiä löytyy Oulun seudulta enemmän kuin koko maasta, on parhaimman luottoluokituksen saaneiden yritysten määrä laskenut selvästi verrattuna vuoden alkupuolella tehtyyn selvitykseen. Tuolloin AAA-yrityksiä oli yli prosenttiyksikkö enemmän. Pudotus johtuu pääosin siitä, että Dun & Bradstreet on tiukentanut AAA-yritysten kriteerejään.

Tiukentuneillakin säännöillä rakennusala on edelleen Oulun seudun vahvin toimiala AAA-yrityksissä. Eniten parhaassa luokassa on talonrakennustöitä tarjoavia yrityksiä, kaikkiaan 19.

Väljästi rakennusalaan luettavia lvi- ja sähköjohtojen sekä -laitteidenasentajia on myös runsaasti parhaiden ryhmässä.

Oulun seudulla vahva it-alakin näkyy AAA-yrityksissä. Yli 3,5 prosenttia parhaan luottoluokituksen saaneista yhtiöistä on ohjelmistojen suunnittelua, valmistusta ja konsultointia tarjoavia yrityksiä.

Määrä yltää jaetulle toiselle sijalle yhdessä lvi- ja sähköjohtojen sekä -laitteiden asentajien kanssa.

Oulun seudun toimialajako AAA-yrityksissä muistuttaa hyvin paljon Suomen toimialajakoa vastaavassa ryhmässä.

Samat toimialat jylläävät molemmilla listoilla, vaikka alojen järjestyksessä ja suhteellisessa määrässä on eroja.

Ainoastaan arkkitehtipalveluita, rakenneteknisiä palveluita sekä muuta erikoisalanrakentamista tarjoavia yhtiöitä on suhteellisesti enemmän Oulun listoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    9. 9

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    10. 10

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää