Valikko

Kotini on julkkis!

Asuminen: Elokuva- ja mainostuottajat etsivät koko ajan persoonallisia asuntojakuvauspaikoikseen. Vuokraushinnoilla ei rikastu, mutta ainakin kotinsa saa ikuistettua.
Juoksuhaudantie-elokuvan rintamamiestalo Pohjois-Helsingissä on julkkis. Elokuvan markkinointiin osallistunut kiinteistövälitysfirma painoi myytävän talon kuvan asuntoilmoituslehtensä kanteen otsikolla ”Filmitähti haluaa Sinut”.

Talon julkisivu olikin tärkeässä osassa elokuvaa tehtäessä. Kyse on kuvauspaikkajärjestäjien eli location scoutien kielellä hyvästä eksteriööristä. Eksteriöörejä ja interiöörejä metsästää Suomessa parisenkymmentä alan ammattilaista.

Freelancer-etsijä Ville Tervonen löysi ensi perjantaina ensi-iltaan tulevan Lapsia ja aikuisia -elokuvan espoolaisomakotitalon sattumalta tuttavansa kautta. Yleensä sopivien kuvauspaikkojen löytäminen vaatii kuitenkin kovaa työtä ja harjaantunutta silmää.

– Hyvä keino on käydä läpi myyntiin tai vuokralle tarjottavia asuntoja, koska ne ovat usein tyhjillään. Tyhjiä asuntoja on helpompi muokata käsikirjoitukseen sopiviksi, Tervonen sanoo.

Varsinkin pienemmissä televisiotuotannoissa ihmisten koteja saatetaan käyttää myös sellaisenaan. Moni tarjoaa itse kotiaan vuokralle, mutta rikkauksia ei ole luvassa. Tavallisesti kuvaukset kestävät enintään pari päivää, ja päivävuokra vaihtelee paristasadasta tuhanteen euroon. Joskus kämppä irtoaa lainaksi pelkillä leffalipuilla.

– Monelle kyse on vain kokeilunhalusta. Ja jos oma koti vilahtaa vaikka tv-mainoksessa, niin voihan se olla myös rinnanröyhistelyn paikka, Tervonen sanoo.

Elokuvia, tv-mainoksia ja musiikkivideoita tehtäessä budjetti on usein tiukka ja lokaatioita eli tavallisia elinympäristöjä käytetään kuvauksissa niin paljon kuin mahdollista. Tv-mainoksia tuottavan Woodpecker Filmin tuottajan Hannu Kalliolahden mukaan studio on silti tuotannollisesti usein parempi vaihtoehto.

– Silloin saadaan tehtyä juuri sellaiset muodot kuin halutaan. Voidaan määritellä ikkunoiden ja ovien paikat ja esimerkiksi valaista myös suoraan ylhäältä, Kalliolahti sanoo.

Yksityiskoti tulee kuitenkin aina halvemmaksi.

– Monesti etsitään myös tiettyä näkymää ikkunasta tai sitä tiettyä patinaa, jota studiossa on vaikeampi saada. Esimerkiksi ravintolainteriööri on vaikea ja kallis rakentaa studioon ja on helpompi käyttää oikeaa ravintolaa, Tervonen kertoo.

Kuvausryhmän on vaikea mahtua oikeisiin asuntoihin. Tervosen mukaan 40 neliön yksiön kuvaamiseksi tarvitaan todellisuudessa 80–90 neliön asunto. Harvoin tulevan julkkiskodin omistaja myöskään saa jäädä kuvauspaikalle touhua ihastelemaan.

– Monesti on omistajalle sokki, kun yhtäkkiä kotiin tulee 20 ihmistä. Tavaramäärä on myös niin suuri, että mitä vähemmän tilassa on ihmisiä, sen parempi, Tervonen kertoo.

Kotinsa puolesta kenenkään kuvauspaikkavuokraajan ei tarvitse olla huolissaan: vaikka asuntoihin pitää kuvauksia varten joskus rakentaa jopa väliseiniä, lattianaarmuja suurempia haavereita eivät kuvausjärjestäjät kerro syntyneen.

– Yleensä asuntojen lattiat myös suojataan. Tämä ala on lopulta niin pieni, että sana kiirii nopeasti, jos jotain sattuu, Tervonen sanoo.

Tätä etsitään

Mielellään tyhjillään oleva asunto.

Enintään 30 kilometriä Helsingistä.

Kestosuosikki vanha kerrostalo Etelä-Helsingissä: korkeat huoneet, puulattiat, erkkerit.

Isot ikkunat joko perinteisellä suomalaisella luontomaisemalla tai sykkivällä kaupunkinäkymällä.

Kerrostalon 1. tai 2. kerroksessa.

Pihalla parkkitilaa kuvausryhmälle.

Hyvät sähkönsaantimahdollisuudet.

Rauhallinen ympäristö, ei lentomelua tai muita häiriötekijöitä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää