Miksi investoida?

Suomessa on viime aikoina valiteltu sitä, että suomalaiset yritykset eivät investoi Suomeen. Näin Suomeen ei rakenneta uusia tehtaita eikä tänne synny uusia työpaikkoja. Suomalaisten investoinnit suuntautuvat sen sijaan ulkomaille, jonne tosin sinnekään ei aina synny uusia työpaikkoja, koska investoinnit ovat yhä useammin yritysostoja.

Valitus investointien vähäisyydestä kuuluu pääosiltaan vanhaan maailmaan. Kasvavat yritykset investoivat sinne, missä kasvu on mahdollista. Yleensä suurien ja kasvavien markkinoiden äärelle. Harvoin näillekään markkinoille kannattaa tehdä kokonaan uutta tehdasta.

Yleisin tapa on ostaa markkinoiden ääreltä vanha yritys ja panna sen jälkeen tämä yritys tehtaineen hyvään kuntoon. Tehtaan ohella samaan hintaan saadaan jo kohtuullinen markkinaosuus, mikä investoinnin takaisinmaksun kannalta tärkeää. Ulkomailta ostettu yritys ei välttämättä tuo työpaikkoja ostomaahankaan. Vanhan yrityksen saneeraaminen tavallisesti vähentää kuin lisää työpaikkojen määrää.

Suomen perusteollisuuden ja metsän ja metallin investoiminen Suomeen on vaikeaa muutoinkin kuin vain siksi, että Suomi on syrjässä markkinoilta. Uusia paperitehtaita ei kannata pystyttää, kun vanhoillekaan ei riitä kohtuuhintaista raaka-ainetta. Metallin puolella päästökauppa tekee Suomesta vähemmän houkuttelevan investointikohteen.

Viime vuosina Suomeen on toki saatu jonkin verran myös ulkomaisia investointeja. Tällainen on vaikkapa Valmetin traktoritehtaiden osto. Meilläkään tällaiset investoinnit eivät aina luo uusia työpaikkoja, pikemminkin päinvastoin. Investointien ja erityisesti uusien työpaikkojen syntymisen kannalta on olennaista se, että meillä on olemassa paljon vahvoja syitä yrityksille investoida Suomeen. Hyviä perusteita ovat: osaava työvoima, kilpailukykyinen palkkataso, edullinen energia ja hyvät liikenneyhteydet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää