Työryhmä aikoo tiukentaa lakia julkisista hankinnoista

Pienet tarjoukset aiotaan sulkea pois kilpailuttamisen piiristä,lain valmistelijat kinaavat pienten tarjousten rajasta

Julkisten hankintojen kilpailuttamista pohtiva työryhmä on vähentämässä kilpailua, vaikka sen piti lisätä sitä. Hankintalain uudistamista pohtiva työryhmä on yllättäen päätymässä ratkaisuun, jonka mukaan pienet hankinnat voitaisiin jättää kokonaan kilpailutuksen ulkopuolelle.

Periaatteessa kaikki tavara- ja palveluhankinnat on kilpailutettava. Voimassa olevan lain mukaan tarjoukset voidaan kuitenkin joissakin tapauksissa kohdentaa tietyille tahoille. Tässä ns. rajoitetussa menettelyssä tarjouspyyntöjen lukumäärä on suhteutettu hankinnan kokoon ja laatuun.

EU haluaa Suomen luopuvan kohdennetusta tarjousmenettelystä.

Hankintatyöryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Elise Pekkala kauppa- ja teollisuusministeriöstä sanoo työryhmän nyt pohtivan, voidaanko ihan pienet hankinnat rajata pois kilpailuttamismenettelystä.

Pekkalan mukaan pienistä hankinnoista riidellään ja valitetaan paljon.

– Niissä on kiusantekomeininkiäkin.

Pekkala muistuttaa, että jokaisesta tarjouksesta tulee prosessikustannuksia ei vain ostajalle, vaan myös myyjälle.

Budjettineuvos Vesa Jatkola valtiovarainministeriöstä pitää rajaamista järkevänä. Hänestä ei ole mieltä siinä, että kilpailutus maksaa enemmän kuin hankittava tavara. Hän muistuttaa kilpailuttamisprosessin vievän myös aikaa.

Työryhmässä on erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on pieni hankinta.

– Näkemykset eroavat aika paljon, Pekkala toteaa.

Työryhmä kuulee tällä viikolla markkinaoikeuden asiantuntijoita siitä, minkä kokoisista hankinnoista käräjöidään.

Yritysten ja työnantajien edustajat eivät asettaisi rajoja kilpailuttamiselle.

Hankintalaki koskee vain kynnysarvot alittavia hankintoja, eli tavara- ja palveluhankinnoissa alle 250 000 euron ja rakennusurakoissa alle viiden miljoonan euron hankkeita. Kynnysarvot ylittävistä hankinnoista säädetään hankinta-asetuksella.

Julkisten hankintojen vuotuinen kokonaisarvo on ktm:n laskelmien mukaan noin 20 miljardia euroa.

Hämäräveikotulos kisasta

Valmisteilla oleva hankintalaki pyrkii sulkemaan hämäräveikot pois urakoista ja tarjouksista. Esimerkiksi rahanpesuun syyllistynyt yritys suljetaan pois tarjouskilpailusta, samoin yhtiö, jonka omistaja on rötöstellyt.

– Tähän saakka viranomaiset ovat saaneet katsoa tätä ikään kuin läpi sormien, jos ovat halunneet. Nyt se ei ole mahdollista, Pekkala sanoo.

Myös poikkeuksellisen alhaiset tarjoukset on tutkittava, että halpuus ei johdu esimerkiksi verojen ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä. Lisäksi ammatinharjoittamiseen liittyvä rike tai vakava virhe, kuten työsuojelurikkomus, riittää poissulkemisperusteeksi.

Tarjouksia ei saa kohdentaa

EU antoi julkisia hankintoja koskevan direktiivin huhtikuun lopussa. Suomella on puolitoista vuotta aikaa saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Asiaa pohtivan työryhmän määräaika päättyy lokakuun lopussa. Mietintö on tarkoitus kirjoittaa lakitekstin muotoon.

Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö on osa EU:n kilpailu- ja elinkeinopolitiikkaa. Tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, parantaa eurooppalaisyritysten kilpailukykyä ja edesauttaa tavaroiden, palveluiden ja pääomien liikkuvuutta unionissa.

EU:n lähtökohta on, että kaikista hankinnoista on avoimesti ilmoitettava. Tavaroiden ja palveluiden tarjoajia on kohdeltava tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Tarjouksista on valittava hinnaltaan halvin tai kokonaistaloudellisesti edullisin. Vaaditut laatutekijät on ilmoitettava etukäteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää