Valikko

Lentomatkustaja tehdään tyytyväiseksiitsepalvelulla

Kioskeista kännykkään

 Eikä sillä yhdellä kirjaimellakaan oikeasti väliä ole, mutta haluamme välttää käyttäjän vahingonlaukaukset, osastopäällikkö Matti Alanne Finnairin markkinoinnista sanoo.

Hän on ehtinyt seurata lentoyhtiöiden it-maailmaa ensin kahdeksan vuotta Finnairin tietohallinnossa ja sen jälkeen kymmenen vuotta markkinoinnissa. Viimeiset neljä vuotta hän on ollut markkinoinnin automaatiosta vastaavalla Business Solutions -osastolla

– Internet-myynti ja itsepalvelu ovat tulleet yhä keskeisimmiksi matkustusprosessissa, Alanne sanoo.

Suomen vahva tekstiviestikulttuuri on mahdollistanut Finnairin kanta-asiakkailleen ensi kuun alussa starttaavan ”maailman helpoimman lähtöselvityksen”.

Finnairin, Bookitin, Aerosystemsin ja Elisan toteuttama järjestelmä mahdollistaa Helsingistä ja Tukholmasta Eurooppaan suuntautuville suorille lennoille sisäänkirjautumisen vastaamalla tekstiviestiin. Käsimatkatavaroiden kanssa voi mennä suoraan lähtöportille.

Ennen palvelun käyttöä kanta-asiakkaiden pitää kuitenkin ottaa se käyttöön - mieluiten itsepalveluna nettipalvelun kautta. Itsepalvelua vauhditetaan kilauttamalla bonustilille 500 pistettä.

Uudesta palvelusta toivotaan kunnon kirittäjää lähtöselvitysten itsepalvelulle. Nyt itsepalvelun on löytänyt kymmenesosa reittiliikenteen matkustajista. Ruuhka-aikoina lähtevillä lennoilla itsepalvelua käyttää kuitenkin jo neljännes matkustajista.

E-lipulla edellä aikataulusta

Kansainvälisellä ilmakuljetusliitolla IATA:lla (International Air Transport Association) on neljä matkustajaliikenteen sujuvoittamiseen liittyvää it-tavoitetta: siirtyminen puhtaasti sähköisiin lippuihin vuoden 2007 loppuun mennessä, CUSS-standardin (common use self service) mukaiset itsepalvelukioskit lentokentille nykyisten lentoyhtiökohtaisten sijaan, viivakoodiin perustuvat tarkistuslipukkeet nykyisten magneettijuovaisten pahvikorttien sijaan sekä rfid-tagiin perustuvat matkalaukkupoletit nykyisten viivakoodipohjaisten tilalle.

Finnair on edellä IATA:n asettamasta aikataulusta.

– Siirrymme e-lippuun jo 2006 loppuun mennessä. E-lippu tulee myös yhteiskäyttöiseksi yhä useamman lentoyhtiön kanssa, Matti Alanne kertoo.

Myös nykyiset itsepalvelukioskit, kahdeksan Helsingissä ja kaksi Tukholmassa, vaihdetaan ensi vuoden aikana CUSS-pohjalle ja myös niiden määrää lisätään.

Kaikki it-ratkaisujen avulla saatava kilpailuetu on lentoyhtiöille yhä tärkeämpää samaan aikaan, kun taloudellinen tilanne tekee lentoyhtiöiden it-budjetit yhä tiukemmiksi.

It yhä ulkoistetumpaa

Finnair on Suomen ensimmäisiä it-ratkaisuja liiketoiminnassa merkittävässä mittakaavassa käyttäneitä yrityksiä. Sen it-evoluutiokierrokset alkoivat jo 70-luvulla ensimmäisistä taloon hankituista lentoyhtiötoiminnan perusjärjestelmistä.

Tällä hetkellä Finnair-konsernin käytössä olevaan it-infraan kuuluu IBM OS390- ja Unisys-keskustietokoneet, 70 unix-sovelluspalvelinta, 120 nt-sovelluspalvelinta ja 140 toimistopalvelinta. Työasemia konsernista löytyy noin 4 000. Online-toimipisteitä konsernissa on matkatoimistot mukaan lukien noin 200, joista ulkomailla 50.

– Useimmissa lentoyhtiöissä lentotoiminnan perusjärjestelmät on ulkoistettu tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, Matti Alanne kertoo.

Finnair teki oman suuren ulkoistusliikkeensä runsaat kaksi vuotta sitten. Silloin tietotekniikkainfra ja taloushallinnon sovellukset siirrettiin IBM:n kanssa yhdessä perustetun palveluyritys Aerosystems Oy:n hoidettavaksi ja noin 200-päinen tietohallintoväki siirrettiin sen kirjoihin tekemään vuotuista noin 40 miljoonan euron liikevaihtoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää