Valikko

”EKP jarruttaa Euroopan talouden nousua”

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad patistaa Euroopan keskuspankkia ruoskimaan taloutta vauhtiin

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad arvostelee Euroopan vakaus- ja kasvupaketin rajoittavan talouden vireyttämistä ja Euroopan keskuspankin rahapolitiikan olleen liian kireää, jotta se olisi nostanut EU:n taloutta.

Järjestö esitti arvionsa eilen Genevessä julkaisemassaan kauppa- ja kehitysraportissa.

– EKP:n olisi toteuttava huomattavasti aggressiivisempaa rahapolitiikkaa, Yhdysvaltojen malliin, opasti Unctadin globalisaatiosta vastaava ekonomisti Heiner Flassbeck.

Saksalaisella on kanttia arvosteluun, sillä vakauspaketin linjat ovat lähtöisin hänen omasta kynästään.

– Vakauspaketin idea oli, etteivät maat elä yli varojensa, mutta nyt siitä on tullut lyhyen ajan instrumenttina niin kapea, ettei siitä ole apua euroon osallistujille. Se olisi uusittava vieläkin syvemmältä kuin nyt suunnitellaan, Flassbeck vastasi eilen Taloussanomille Genevessä.

”Valuutoille perustettava uusi järjestö”

Flassbeckin mukaan Euroopan unioni on liian suuri yhteisö, jotta se voi odottaa vain muiden eli Yhdysvaltojen toimia talouden nostamisessa.

– Oman kotimaani Saksan alkuvuoden parin prosentin talouskasvu tulee pelkästään viennin noususta. Se ei ole kestävä kasvupohja, Flassbeck tarkensi.

Unctadin mukaan EU:n nykylinjan jatkaminen vie Manner-Euroopan yhä korkeampaan työttömyyteen ja matalaan kasvuun. Järjestö odottaa siksi Yhdysvaltojen ja Aasian jäävän talousnousun vetureiksi.

Unctadin varapääsihteeri Carlos Fortin varoitti vielä, että öljyn kallistuminen ja euron jatkuva vahvistuminen dollariin verrattuna jarruttavat maailmantalouden nousua.

Parin hitaan vuoden jälkeen maailmantalouden kasvuksi odotetaan tänä vuonna 3,8:a prosenttia eli yli prosenttiyksikköä kovempaa kuin viime vuonna.

YK-järjestö mainitsee yhä piinallisemmaksi ongelmaksi Yhdysvaltain kaupan ja budjetin kaksoisvajeen.

Molemmat nousevat lähes 500 miljardiin dollariin. Jos Yhdysvallat aikoo alentaa budjettivajeensa alle kolmen prosentin ensi vuonna, on sen kiristettävä rahapolitiikkaansa myös nousevien inflaatiopaineiden takia.

Unctadin mukaan valuuttakurssipolitiikalla on aivan yhtä laajat vaikutukset kuin kauppapolitiikalla, joten rahapolitiikkakin tarvitsisi kattavia kansainvälisiä sopimuksia.

Yhä tärkeämmäksi tullut valtioiden kilpailukyky on kiinni juuri edullisista valuuttakursseista eli devalvaatiomahdollisuuksista.

Unctad ehdottaa siksi rahoitusjärjestelmän tuomista Maailman kauppajärjestön WTO:n valv ontaan tai perustamaan uuden, Kansainvälistä valuuttarahastoa vahvemman, rahajärjestelmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Trump esitti kovaa Kiina-kritiikkiä ja nimitti konkarin maan suurlähettilääksi

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää