Valikko

Leijonakuningas opettaa

Henkilö: Suomalais-italialaisen Sako-Berettan toimitusjohtaja Henry Paasikivi patistaa teinejä metsään ja metsälle. Lasten luontosuhteen luomiseen hän suosittelee Disneyn Leijonakuningas-elokuvan katsomista. PETRI KORHONEN Kuvat ANNI KOPONEN
Hirvijahtikausi alkaa viikon kuluttua, ja Henry Paasikivi lähtee rentoutumaan metsään. Suomen suurimman asetehtaan johtaja tunnustaa olevansa myöhäisherännäinen.

– Kun tulin yhtiöön, en tiennyt aseista tai metsästyksestä oikeastaan mitään. Suoritin metsästyskortin, mutta meni ainakin viisi vuotta ennen kuin pääsin harrastukseen tosissaan sisälle, sanoo Paasikivi.

– Nyt se on niin olennainen osa vapaa-aikaani, että harmittaa välillä, etten aloittanut aiemmin.

Paasikivi lähetti keväällä Sakon mainosesitteessä julkisen vetoomuksen kauppiaille ja alan toimijoille: ottakaa nuoria mukaan harrastukseen ja viekää heitä luontoon.

Vetoomus lähti kolmilapsisen perheen omista kokemuksista.

– Asumme rivitalossa Itä-Helsingissä. Olin lähdössä töihin, ja patio oli täynnä fillareita, skeittilautaa ja muuta tavaraa niin ettei meinannut yli päästä. Tajusin yhtäkkiä konkreettisesti, millaisen harrasteiden tulvan kanssa meidän alamme kamppailee.

Ammuntaharrastuksen aloittaminen vaatii tolkuttomasti vaivannäköä. Radat ovat huonokuntoisia ja kaukana taajamista. Joskus ampumaseuraan pyrkiminen tyssää vanhoihin ukkoihin, jotka eivät halua liian hyvin pärjääviä nuoria tunnelmaansa pilaamaan. Tästä on kokemusta Paasikivelläkin.

– Olin hankkinut pienen maapläntin Somerolta, ja hain paikallisen metsästysseuran jäsenyyttä. Lopulta seura kertoi, että tutkittuaan yhdistyssääntöjä he olivat helpotuksekseen huomanneet, ettei heidän tarvitse ottaa porukkaan edes kaikkia maanomistajia. Eipä tehnyt mieli jäädä Somerolle, Paasikivi nauraa.

– Onneksi pääsin myöhemmin tänne Lopelle hyvään porukkaan Topenon Erään. Mutta meilläkin ikääntyminen näkyy: minä 45-vuotiaana kuulun seuran nuorimpaan kaartiin.

Paasikivi kertoo puhuneensa asiasta kesän aikana paljon. Sako on mukana sekä urheilu- että metsästysjärjestöjen nuorisotyössä.

– Metsästystä voisi mainostaa tämän ajan kielellä. Riista on puhtainta luomuruokaa, ja ihmiselle on tärkeää tajuta luonnon kiertokulkua ja oma osansa siinä.

Yleensä metsästäjät harmittelevat, että Disney-elokuvien takia nykylasten luontosuhde on vääristynyt. Eläimet nähdään puhuvina pörrökavereina, joita pahat metsämiehet saalistavat. Paasikivi yllättääkin väittämällä vastaan.

– Disneyn Leijonakuningas kuvaa mielestäni luonnon lainalaisuuksia loistavasti. Siinä Simba ihmettelee, miksi hänen pitää kunnioittaa antilooppeja, mutta myös syödä niitä. Isä sitten kertoo hänelle, miten luonnollisesti luonto toimii. Olen näyttänyt elokuvan jopa yhtiön johtoryhmälle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää