Sähkökaapelia ei kannatavastustaa

Venäjältä Suomeen suunniteltu merikaapeli on osoitus siitä, miten kilpailu markkinoilla toimii. Pohjoismaiden yhteiset sähkömarkkinat ovat mielenkiintoinen kokeilu. Alueelle on syntynyt jo sen kokoiset markkinat, että ne kiinnostavat myös ulkopuolisia.

Sähkön hinta Pohjolassa määräytyy aivan eri perusteilla kuin muualla maailmassa. Pohjolassa sähkön hinnat ratkaisevat Köli-vuoriston sääolot, kun muualla ratkaisevassa asemassa on kivihiilen, öljyn ja maakaasun hinta. Jo tämä hinnanmuodostuksen ero on monissa tapauksissa ulkopuolisille houkuttelevaa.

Venäjällä sähkön hinta on selvästi alhaisempi kuin pohjoismaisessa sähköpörssissä, eikä tarjonnasta ole näillä näkymin pulaa. Sikäläisten energiayhtiöiden mielestä omia aikojaan kalliiksi käyneet pohjoismaiset sähkömarkkinat houkuttelevat. Täällä sähköstä saa paremman katteen kuin Venäjällä.

Suomelle venäläisten aktiivisuus vaikuttaa hämmentävältä. Olemme itse tottuneet hoitamaan energia-asiamme. Tällä hetkellä tilanne ei kuitenkaan ole hallinnassa.

Jos viime talvi olisi sattunut olemaan ankara pakkastalvi, olisi Pohjolassa jouduttu sähkön säännöstelyyn. Erityisesti Ruotsissa järkevän energiapolitiikan harjoittaminen on ajautunut ympäristösyistä umpikujaan jo vuosikymmeniä sitten. Yhteisten sähkömarkkinoiden kautta Suomikin on nyt tässä tilanteessa osallisena.

Meille mahdollisuus tuoda kokonaisen ydinvoimalan tuotantomäärän verran lisäsähköä Venäjältä on selvästi hyvä asia. Sähkön niukkuuden uhatessa siirtolinja yhdessä uuden viidennen ydinvoimalan kanssa takaisi sen, että Suomessa ei jouduttaisi turvautumaan säännöstelyyn. Uusi linja tasaisi tarvittaessa sähkön hinnan nousupaineita.

Ratkaisu olisi erinomainen myös Kioton sopimuksen kannalta. Tuontisähkö ei rasittaisi Suomen päästökiintiöitä lainkaan. Tällä hetkellä kiintiöiden riittävyys näyttää joka tapauksessa olevan meille vakava ongelma.

Hankkeen ainoana pulmana on nähty Suomen sähkönsiirtoverkko. Verkkoa pitäisi suuren kaapelin vuoksi vahvistaa. Suomessa uusia siirtolinjoja pitäisi rakentaa Kotkasta jopa Jyväskylään saakka, jotta sähkö saataisiin levitetyksi tasaisesti kantaverkkoon. Tämä on Suomen sähköverkoista vastaavalle Fingridille jostakin syystä ongelma.

Finngridin toimitusjohtaja Timo Toivonen sanoo Helsingin Sanomissa, että Suomen verkon rakennuskulut kuuluisivat myös sähkön tuontiyhtiölle. Ajatus on outo. Fingrid on yritys, jonka saa tulonsa sähkön siirrosta. Tulot ovat sitä suurempia, mitä suurempia siirretyt sähkömäärät ovat. Jos katteet ovat kunnossa, investoinnin kapasiteetin lisäyksiin pitäisi olla hyvä asia.

On vaikea ymmärtää, miksi Finngridin ei kannattaisi investoida verkkonsa laajentamiseen, jos luvassa on vastaavaa lisäkäyttöä. Miksi investointiin tarvittaisiin asiakkaan investointirahaa, kun rahaa saa pankistakin?

Kokonaisuutena hanke vaikuttaa Suomen kannalta erittäin tervetulleelta. Sen sijaan Fingridin suhtautuminen asiaan on hämärä ja nostaa epäilyksiä, että yhtiön liiketoiminta ei jostakin syystä toimi sellaisten liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti kuin sen pitäisi toimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    5. 5

      SSH:n yt-neuvottelut päättyivät – vähentää 17 työntekijää Suomessa

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    9. 9

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    10. 10

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää