Pienyritysten markkinointi toimitusjohtajan varassa

Pienet yritykset tarvitsevat tuoreen tutkimuksen mukaan uusia keinoja markkinointiin

Pienten yritysten markkinointiosasto istuu toimitusjohtajan huoneessa ja ammentaa ideansa tämän omistaja-yrittäjän aivoituksista. Ulkopuolisen asiantuntija-avun käyttöön pienyrittäjät suhtautuvat ristiriitaisesti. Moni tietää tarvitsevansa apua, mutta oikeantyyppistä ei tunnu olevan tarjolla.

Muun muassa tällaisia tuloksia sai Jyväskylän yliopiston opiskelija Laura Hämäläinen pro gradu -työtään varten tekemässään yrittäjätutkimuksessa. Tutkimuksen kohteena olivat Suomen yrittäjien neuvottelupäiville alkuvuodesta osallistuneet aluepuheenjohtajat. Vastanneet 231 henkilöä edustivat hyvin yrittäjäkenttää niin maantieteellisesti kuin toimialoittainkin.

Markkinointi on menestyksen ehto

Valtaosa pk-yrityksistä pitää markkinointia menestyksensä kannalta aivan välttämättömänä. Yrittäjien näkemyksen mukaan markkinointi tarkoittaa ensisijaisesti asiakassuhteiden vaalimista ja sen tärkein keino on henkilökohtainen myyntityö. Mediajulkisuutta pienet yritykset toivovat saavansa pääasiassa ilmaiseksi tiedottamalla toiminnastaan. Maksullista mediamainontaa ne käyttävät säästeliäästi ja tiukasti kohdentaen. Sen sijaan messutapahtumiin osallistumista pienyrittäjät pitävät tärkeänä.

Markkinoinnillaan yritykset pyrkivät lujittamaan asiakassuhteita, herättämään mielenkiintoa yritystä kohtaan, erottumaan kilpailijoista ja tiedottamaan itsestään ja tuotteistaan. Saavutusten mittareina ovat useimmiten myynnin kehitys ja asiakastyytyväisyys.

Yritykset haluavat kuitenkin laajentaa keinovalikoimaansa ja syventää osaamistaan niin markkinoinnin suunnittelussa kuin sen tulosten seurannassa. Suurin este on ajanpuute.

Markkinoinnin asiantuntijapalveluita on käyttänyt joka toinen yritys, useimmin mainostoimistoja. Pienimmät yritykset eivät juuri tunne palvelutarjontaa. Pitkään yrittäjinä olleet puolestaan arvelevat pärjäävänsä markkinoinnissa omin voimin.

Kiinnostuneimpia markkinoinnin asiantuntijapalveluista ovat voimakkaasti kasvuhakuiset – joita tutkimuksessa olivat erityisesti palvelualojen edustajat – ja kaupan alan yritykset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    5. 5

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    6. 6

      Ranskalaisyhtiö avittaa Opel-kauppaa tapaamalla ministereitä – työpaikat luupin alla

    7. 7

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    10. 10

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää