Valikko

Tietotekniikan liittovaihtaa toiminnanjohtajaa

Tietotekniikan liiton (TTL) määräaikaiseksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty ekonomi Kimmo Rasila, 47. Hän hoitaa tehtäviä 3–6 kuukauden ajan, jona aikana Liitto nimittää tehtävään vakituisen toiminnanjohtajan. Liiton hallitus sinetöi Rasilan valinnan eilen.

Toiminnanjohtajuutta tähän asti hoitanut Jouko Ruissalo jatkaa liitossa keskittyen kansainvälisiin tehtäviin. Näistä merkittävin on puheenjohtajuus Euroopan tietotekniikkaliittojen kattojärjestössä CEPIS:ssä.

Tietotekniikan liiton hallitus ei ole ollut tyytyväinen liiton talouden ja jäsenmäärän kehitykseen. Hallituksen puheenjohtajan Seppo Ruotsalaisen mukaan hallituksella ja Ruissalolla on ollut erilaisia painotuksia liiton kehittämisessä.

Ruotsalainen korosti, että vetäjän vaihto syntyi yhteisymmärryksessä Ruissalon kanssa. Ruotsalaisen mukaan väliaikaista vetäjää tarvittiin, koska muutokset halutaan viedä ripeästi eteenpäin.

Rasilalla on vahva kokemus alan myynnistä ja markkinoinnista. Ennen siirtymistään itsenäiseksi yrittäjäksi Rasila toimi 23 vuotta tietotekniikkayhtiö IBM:n palveluksessa. Viime aikoina Rasila on toiminut yhteistyö- ja vuorovaikutuskonsulttina perustamassaan ExecNet-yhtiössä. Hän on myös useiden tietotekniikka-alan yritysten hallituksen jäsen.

Tietotekniikan liitossa on noin 700 yritys- ja noin 25 000 henkilöjäsentä. Jäsenmäärä on ollut laskussa, ja toimialan henkilöstöstä noin neljännes on liiton jäseniä. Ruotsalainen toivoo osuuden kasvavan kolmannekseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää