Valikko

Rautateiden kohtalon kysymys

Euroopan unioni on voimakkaalla painostuksella tuomassa todellista kilpailua Euroopan raideliikenteeseen. Vastustus on monissa maissa vahvaa, ja Britannian huonoista kokemuksista on tehty jarrumiesten paradigma. Ranskassa raideliikenteen vapauttamisen vastustus on erityisen vahvaa.

Tuore liikennekomissaari Lloyola de Palacio on kuitenkin oikealla asialla. Komission analyysi eurooppalaisen raideliikenteen tilasta on selkeä. Rautateillä on nyt viimeinen mahdollisuus palauttaa kilpailukykynsä tai muuten peli on menetetty. Kilpailu on toiminut tehokkaasti sekä maateillä että vesikuljetuksissa. Tavarapuolella rautatiet ovat käyneet yhä kalliimmiksi. Henkilöpuolella lentoliikenteen vapautus ja halpalentoliikenne on viemässä junista matkustajat.

Yhdysvalloissa rautatiet menettivät asemansa jo 1950- ja 60-luvuilla. Asemat säilyivät vain tietyissä rajatuissa liikennemuodoissa kuten kaupunkien lähiliikenteessä. Euroopassa tilanne rautateiden kannalta on parempi kuin Yhdysvalloissa. Euroopan väestö on sijoittunut rautateiden kannalta hyvin. Keski-Euroopassa on suhteellisen pienellä alueella paljon ihmisiä ja keskikokoisia kaupunkeja on runsaasti. Monilla linjoilla etäisyydet ovat lentokoneille liian lyhyitä. Autoliikenteen ongelmana ovat pahat ruuhkat laajoilla alueilla. Rautatieliikenteen puolesta puhuvat myös ekologiset seikat. Euroopassa tällä seikalla on merkitystä.

Ongelmapuolella on rautateiden palvelutuotannon tehottomuus ja kalleus. Tavaraliikenteessä keskinopeus jää 17 kilometriin tunnissa. Tässä suhteessa vesiliikennekin on kilpailukykyinen. Henkilöliikenteessä ongelmana ovat matkahinnat, jotka ovat korkeita. Usein myös palvelutaso on epätyydyttävä. Kilpailukyvyn palauttaminen edellyttää samanaikaisia kustannusten leikkauksia ja palvelutason parannuksia. Tämä on mahdollista radikaaleilla organisaatiomuutoksilla ja modernin teknologian hyväksikäytöllä. Juuri tähän yksityistämisellä toivotaan päästävän.

Britanniassa rataverkon ylläpitämisen yksityistäminen ei onnistunut, vaan rautatiet palautettiin valtion hallintaan. Uusi valtion organisaatio on vähitellen alkanut muistuttaa entistä British Railin organisaatiota. Esimerkki ei ole rohkaiseva. Selityksenä on pidetty osakkeenomistajien vääriä odotuksia. He eivät halunneet tehdä pitkän aikavälin investointeja rataverkkoon, ja seurauksena oli ongelmia. On kokonaan oma kysymyksensä, olisiko oikeilla odotuksilla varustettuja sijoittajia ollut ylipäätään mahdollista löytää.

On täysin mahdollista, että rautateiden pelastaminen yksityistämisen kautta ei onnistu muuallakaan. Toiminnan tehostaminen riittävässä määrin ei ole mahdollista, eikä alasta kiinnostuneita sijoittajia löydy. Silloin edessä on Euroopan rataverkon alasajo.

Nykyisellään rautatiet eivät selviä kilpailussa muiden kuljetusmuotojen kanssa. Jos rataverkko kerran pääsee kunnolla rappeutumaan, on sen toimintakyvyn palauttaminen niin kallista, että näillä näkymin siihen tuskin koskaan enää palataan. Toki esimerkiksi radikaalit muutoksen energiamuotojen hinnoissa voivat aina muuttaa tilanteen, mutta tämä on aina jossittelua.

Kuitenkin jos rautateillä jossakin on olemassa luontaiset menestymisen edellytyksen niin juuri Euroopassa. Tässä suhteessa komission hankkeelle on syytä toivoa kaikkea menestystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    9. 9

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    10. 10

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää