Tesco kirii Britanniankulutustavaramarkkinoilla

Valtaustaisteluvähensi Marks &Spencerin myyntiä

Britannian suurin supermarketketju Tesco kiristää otettaan maan kulutustavaramarkkinoilla. Kuuden viime kuukauden aikana sen vaatemyynti kasvoi peräti 39 prosenttia, mutta myös kirjojen, levyjen, lehtien, lelujen ja kodinkoneiden kauppa vilkastui tuntuvasti.

Tescon rynnistyksessä kärsijäksi jäi ainakin brittien ykkösvaatettaja Marks & Spencer, jonka myynti laski kesän aikana vajaat kuusi prosenttia. M&S:n riesana oli myös liikemies Philip Greenin valtausyritys, joka toi yhtiölle runsaasti kiusallista julkisuutta.

Eilen puolivuotistuloksensa julkistanut Tesco menestyy nyt suorastaan tyrmäävästi. Sen myyntikehitys ja tulos ylittivät optimistisimpienkin analyytikkojen odotukset. Lähes joka seitsemäs Britannian vähittäiskaupassa käytetty punta kilahtaa nykyisin Tescon kassaan.

Puolivuotiskauden voitto nousi lähes neljänneksen siitä huolimatta, että yhtiö on menestynyt mainiosti jo viime vuonna. Tescon voitto ennen veroja oli nyt yli 1,1 miljardia euroa.

Yhtiön vertailukelpoinen myynti kasvoi lähes kaksi kertaa nopeammin kuin maan vähittäiskauppa keskimäärin eli yli kuusi prosenttia viimevuotisesta. Kokonaisuudessaan kotimaan myynnin kasvu oli 11,5 prosenttia.

Keskilasku kasvoi

Tescon markkinaosuus Britannian päivittäistavarakaupassa on neljäsosa, eikä yhtiö voi siitä enää kovin paljon kasvaa. Kilpailevalle Wm Morrisonille vähän aikaa sitten siirtyneen Safeway-ketjun myymälöistä Tescon käsiin päätyi vain kymmenen.

Pääjohtaja Terry Leahyn mukaan nykyinen strategia on kuitenkin toiminut hyvin. Kun kasvua ei voi hakea ruuasta ja pesuaineista, haettakoon sitä kulutustavaroista.

Tesco lukeutuu nyt maan suurimpiin ainakin kirja-, levy-, lehti-, kukka- ja kemikaliokaupassa. Myös lääkkeiden osalta se napsii koko ajan markkinaosuuksia. Bensanmyyjänäkin se on jo iso.

Kodinelektroniikassa ja vaatteissa on vielä kasvun varaa, mutta niihin yhtiö panostaa rajusti uusissa hypermarketeissaan ja internetissä. Kun valikoima laajenee, se houkuttelee uusia asiakkaita ja vanhatkin asiakkaat kuluttavat entistä enemmän. Tescossa asioineiden keskilasku on noussut kolme prosenttia viimevuotisesta.

Rosella vuosi aikaa

Marks & Spencerin kesällä alentunut myynti ei ainakaan vielä ole säikäyttänyt sijoittajia pahasti, vaikka yhtiön osake laskikin Lontoon pörssissä.

Yhtiö pitää yhtenä myynnin laskun syynä valtaustaistelua, joka toi paljon ikäviä otsikoita. Yleisradioyhtiö BBC:n haastattelemat kaupan asiantuntijat puolestaan sanovat, että yhtiön uutta pääjohtajaa Stuart Rosea ei voi vielä näiden lukujen perusteella arvostella.

Rose aloitti tehtävässään kesällä valtaustaistelun tiimellyksessä. Hänen johdollaan tehtyjä mallistoja ei vielä ole ollut myynnissä. Analyytikkoarvioiden mukaan Rosella on nyt vuosi aikaa näyttää taitavansa vaatekaupan yhtä hyvin kuin yhtiötä havitellut Philip Green.

Käännettä M&S tarvitsee kuitenkin kipeästi. Sen pahimmin menettäneet tuotelinjat ovat juuri niitä, joiden varassa yhtiö on aina elänyt eli naisten ja lasten vaatteita sekä alusvaatteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    4. 4

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    7. 7

      Omatoimisuuden kasvu näkyy – valitukset lentolipuista lisääntyivät

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää