Valikko

Ei yllätyksiä Fediltä, euro kiivennyt korkeuksiin

Federal Reserve nosti korkoa täsmälleen odotusten mukaisesti ja jätti tilannearvionsa ennalleen: korko jatkaa maltillista nousuaan, mikäli nousun lopettamista tai nopeuttamista ei pidetä tarpeellisena. Talous osoittaa merkkejä siitä, että hitaamman kasvun jakso alkaa vähitellen jäädä taakse, ja työmarkkinoiden tilanne on vähitellen kohentumassa mutta inflaation kiihtymisestä ei vielä nähdä merkkejä. Toisin sanoen perusteet sekä jatkaa, nopeuttaa että lopettaa koronnostot on mainittu, ja tilastot kertovat mihin näistä vaihtoehdoista Fed päätyy marraskuussa. Fed Funds-ohjauskorko on edelleen selvästi kuluttajahintainflaation alapuolella.

Japanin vienti kasvoi elokuussa, mikä kertoo talouden jatkavan toipumistaan alkukesän yskähtelystä huolimatta. Maan keskuspankin edustaja on arvioinut hintojen laskukierteen todennäköisesti päättyvän ensi vuonna, mikä on uusi todiste paluusta normaalimpaan tilaan.

Öljymarkkinoilla on hermoiltu taas, West Texas kiipesi yöllä 46 dollarista 47,1 dollarin tynnyriltä ja Brent 43,5 dollarista 44,5 dollariin. Brent on tosin jo ehtinyt hieman halventua tänä aamuna.

Osakemarkkinoilla on ollut kahden suuntaista kehitystä. Yhdysvaltojen indeksit vahvistuivat Fedin ilmoituksen jälkeen maltillisesti, Dow Jones nousi 0,4, S&P 500 0,6 ja Nasdaq 0,7 prosenttia. Aasiassa suunta aon ollut alaspäin öljyn kallistumisen heikennettyä teollisuusyritysten tilannearviota. NIkkei on laskenut 0,8, Topix 0,5, Hang Seng 0,1 ja Kospi 1,5 prosenttia. Kospia painoi erityisesti paikallisen sähkölaitoksen suuri paino indeksissä, laitos tuottaa sähkö pääasiassa öljyä polttamalla joten raakaöljyn hinta vaikuttaa sen tulokseen voimakkaasti. Eurooppa etsii suuntaa vahvistuneen euron oloissa, eilinen vaihtotaseylijäämä ylitti odotukset ja tänään saadaan joitakin uusia tilastoja.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen tuotto nousi 2,42 prosentista 2,47 prosenttiin. Kymmenvuotinen laski 4,06 prosentista 4,08 prosentin kautta 4,04 prosenttiin maltilliseksi arvioidun inflaatiokehityksen painamana. Saksan kaksivuotinen hivuttautui eilen 2,55 prosentista 2,58 prosentin kautta 2,57 prosenttiin ja kymmenvuotinen kipusi tasan neljästä 4,02 prosenttiin. Euroalueen talletuskorot jatkavat hienoisessa laskuvireessä, lupaus Yhdysvaltojen koronnostotahdin pysymisestä maltillisena kasvattaa eurotalletusten suosiota niiden paremman tuoton vuoksi.

Valuuttamarkkinoilla dollari on pysynyt 110 jenin tuntumassa mutta euro ampaissut eilisaamun 1,22 dollarista 1,235 dollarin kautta 1,232 dollariin. Samalla yhteisvaluutan arvo on noussut 134 jenistä 135 jenin yläpuolelle. Epävarmoissa oloissa verraten korkeat talletustuotot ylläpitävät euron suosiota.

Tilastojen hiljaiselo jatkuu. Yhdysvalloista on luvassa yhden tutkimuslaitoksen kuluttajaluottamusindikaattori ja asuntolainahakemusten määrä, ja euroalueelta saadaan tietoa Ranskan yksityisestä kulutuksesta heinä-elokuussa ja Italian kuluttajaluottamuksesta. Sen lisäksi saadaan euroalueen heinäkuun kauppatase, jonka ennakoidaan osoittavan selvää vientiylijäämän kasvua. Suomen kokonaistuotantolukeman merkitys jää niukanlaiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    6. 6

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    10. 10

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää