Valikko

Paperikone valmistuu sateenvarjon alla

Metso Paper panostaa tuotetiedon hallintaan

Metso Paper pyörittelee tuotetietoja uudessa järjestelmässä, joka siirtää paperikoneen valmistuksen verkostoituneeseen tuotantoympäristöön. Metso on puristanut konevalmistuksesta turhat paperien pyörittelyt.

Aiemmin samoja toimintoja varten Metsossa oli kymmeniä sovelluksia ja yli 30 järjestelmää. Nyt yhdessä maailmanlaajuisessa järjestelmässä on kaikki jaettava ja tallennettava tieto.

– Tavoitteena on selkeä tuottavuushyöty. Ongelmana on ollut, että ihmisiltä kuluu paljon aikaa tiedon etsimiseen ja varmistamiseen. Nyt on oikea tieto oikeaan aikaan oikeassa paikassa, suunnittelujohtaja Vesa Rommi näkee hyödyt.

Suomen laajimpiajärjestelmiä

Paperikoneen valmistus on monesta tekijästä koostuva palapeli, johon liittyy alihankkijoita, kumppaneita ja alaprojekteja.

Uuden järjestelmän ansiosta alihankkijat ja kumppanit toimivat tehokkaasti yhdessä verkostossa. Valmistuksen koko ketju linkittyy yhteen. Prosessit on mahdollisimman pitkälle automatisoitu.

Metso Paperin tuotetiedonhallinta on Suomen laajimpia alan järjestelmiä. Yhtiön 9000 työntekijästä puolet on tarkoitus siirtää tuotetiedonhallinnan käyttäjiksi.

Yli sadan tuhannenosan palapeli

Metso Paperin leipälajissa - paperikoneissa - haastetta lisää se, että yhdessä koneessa on yli sata tuhatta osaa. Näistä suurimman osan Metso räätälöi tilaajan toiveiden mukaan.

– Kun kaadetaan kahdeksankerroksinen kerrostalo kyljelleen ja laitetaan niitä kymmenen peräkkäin, saadaan paperikone, tietohallintopäällikkö Ismo Vaiste maalaa.

Uusi tuotetiedonhallintajärjestelmä kertoo, mitä osia kuhunkin koneeseen tarvitaan ja mistä komponentteja saa. Järjestelmässä on lisäksi tiedot Metson tuhansista kumppaneista, alihankkijoista ja asiakkaista.

Järjestelmä taipuu eri kieliversioihin niin, että Kiinassa tai Brasiliassa työskentelevä suunnittelija voi käyttää järjestelmää omalla äidinkielellään ja omiin mittayksiköihin turvautuen.

Catia ja Baanjyskyttävät pohjalla

Metson järjestelmäurakkaa pohjustivat Catia-suunnittelujärjestelmän ja Baan-toiminnanohjausjärjestelmän saaminen konserniin.

Vuonna 1989 Metsossa lähti liikkeelle iso käyttöönottohanke, kun yhtiö alkoi rakentaa Catia-suunnittelujärjestelmää. Maailmanlaajuinen järjestelmä sisältää suunnitteluun tarvittavat kolmiulotteiset piirustukset ja mallit.

Catian jälkeen Metson piti saada sähköinen järjestelmä, jolla suunnittelijat voivat vaihtaa dokumentteja keskenään. Tähän Metso valitsi Lotus Notes -järjestelmän.

Seuraava urakka oli Baan-toiminnanohjausjärjestelmä, johon Metso Paper keskitti tiedot materiaaleista, tuotannosta ja kustannuksista.

Termien luonti vie aikaa

Uusin voimainponnistus oli tuotetiedonhallintajärjestelmä, jota Metso ryhtyi rakentamaan neljä vuotta sitten. Ensin sen piti kehittää paperikoneen eri osille termit, standardit ja tunnisteet. Pelkkä yksilöllisten piirustusnumeroiden saaminen on ollut vuoden mittainen hanke.

Nimikkeiden standardointia on auttanut Baan-toiminnanohjausjärjestelmä.

– Varastossa voi olla 50 kappaletta sähkömoottoreita. Vaikka ne näyttävät päällepäin samalta, ilman tunnistetietoa ei voi olla varma, että moottori on juuri se mitä tarvitaan, Vaiste sanoo.

Skandinaavit hinnoittelivat itsensä pelistä

Tuotetiedonhallintaan Metso Paper valitsi eMatrix-ohjelman.

Softa-alihankkijoina Metso Paper käytti alussa TietoEnatoria ja Tekniaa. Nykyisin koodaustyötä tekevät pietarilainen SunriseR ja intialainen Infosys. Näillä työn hinta on kolmasosa skandinaaveista.

Muutenkin Metso Paper on tyytyväinen uusiin alihankkijoihin. Työnlaatu on hyvää, aikataulut ja kustannusarviot pitävät kutinsa.

– Skandinaaveilla hinta menee aina yli tarjouksessa indikoidusta. Skandinaavit ovat tottuneet siihen, että hankkeisiin tulee aina lisätöitä ja aikataulut venyvät, Vaiste vertaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää