Valikko

Ups – omistaja vaihtui taas

Kantapään kautta oppi menee tehokkaimmin perille. Viime vuoden laajat sähkökatkokset niin Suomessa kuin maailmallakin opettivat häiriöttömän sähkönsyötön tärkeyttä.

– Häiriöttömän sähkönsyötön kartoitus on it-alan yrityksissä tehty tuoreen kyselytutkimuksemme mukaan jo lähes puolessa yrityksistä, kun aikaisemmin vastaava luku oli puolet pienempi, myyntijohtaja Timo Hossi Eaton Power Quality Oy:stä eli entisestä Powerwaresta kertoo.

Ups-laitteiden ja -järjestelmien valmistaja Powerware vaihtoi viime kesänä omistajaa, viidennen kerran vuoden 1996 jälkeen. Nykyisen omistajan, kahdeksan miljardin dollarin liikevaihtoa tekevän amerikkalaisen Eaton-konsernin Electrical-toimiala on tähän asti tunnettu Euroopassakin sähkön jakelupuolella, Powerwaren oston myötä se laajensi asiakasrajapintansa sähkön loppukäyttäjiin.

Powerware säilyy tuotenimenä jatkossakin. Päällekkäisyyttä eli poistettavaa ei yritysten tuote- ja palveluvalikoimissa ole.

Vaikka Eaton onkin Suomessa lähes tuntematon yritys, on se omistajana suurempi ja vakavaraisempi kuin edellinen omistaja Invensys.

Eaton-konsernin uuden Powerware-divisioonan Euroopan päätehdas pysyy uuden omistajankin aikana Espoossa.

– Neljän vuosikymmenen aikana rakentunut asiantuntemus säilyy Suomessa. Eatonin runsas sähkötuotteiden valikoima antaa meille mahdollisuuden myös tarjota entistä laajempia ratkaisukokonaisuuksia, Timo Hossi sanoo.

Powerwaren Suomen liikevaihto oli viime vuonna runsaat 70 miljoonaa euroa. Tälle vuodelle Eaton Powerwaressa odotetaan peräti kolmanneksen kasvua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    8. 8

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    9. 9

      Nordea: Vienti ei riitä nostamaan työllisyyttä hallituksen tavoitteisiin

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää