YIT:n hallitus korotti yhtiön tuottotavoitetta

YIT-Yhtymä on tarkentanut strategisia tavoitetasojaan vuosille 2005–2007 vastaamaan paremmin konsernin nykyistä rakennetta.

Sijoitetun pääoman tuoton tavoitetason yhtiön hallitus nosti 20 prosenttiin aiemmasta 18 prosentista. Omavaraisuusasteen tavoitetasoa sen sijaan alennettiin 35 prosenttiin 40 prosentista. Liikevaihdon keskimääräisen vuosikasvutavoitteen yhtiö piti edelleen 5–10 prosentissa. Osingonjakotavoite pysyy myös ennallaan eli 30–50 prosentissa tuloksesta verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen.

YIT:n mukaan uusi sijoitetun pääoman tuoton tavoitetaso tukee yhtiön palvelustrategiaa. Vuosi sitten kesällä tehdyn Building Systems -yrityskaupan jälkeen yhtiön operatiivisen pääoman tarve on suhteellisesti pienentynyt, koska ostettu liiketoiminta on työvoimavaltaista eikä vaadi suuria investointeja. Liiketoiminnasta syntyvää kassavirtaa YIT kuvaa hyväksi. Kiinteistöteknisten palveluiden osuus konsernin liikevaihdosta nousi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 43 prosenttiin.

Omavaraisuusasteelle asetettua tavoitetta YIT alensi, koska uusi tavoite vastaa paremmin yhtiön optimaalista pääomarakennetta ja riskitasoa.

Huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan suhteellisen osuuden kasvu liikevaihdosta, hyvä kassavirta ja vakaa tuloskehitys ovat YIT:n mukaan alentaneet konsernin riskitasoa. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla 32 prosenttia liikevaihdosta tuli huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta. Myös toiminta eri maissa alentaa riskitasoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Professori suomii palkkoja MT:ssä – "7 945 euroa vuoden jokaisena päivänä"

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää