Verohyöty henkilöauton muuttamisesta pakettiautoksi loppuu

Hallitus jättää lähiviikkoina eduskunnalle esityksen lainmuutoksesta, jolla estetään dieselveron kiertäminen.

Valtiovarainministeriön valmistelema lainmuutos, jolla estetään verohyödyn saaminen dieselkäyttöisen henkilöauton muuttamisesta pakettiautoksi on loppusuoralla. Hallituksen esitys asiasta tulee eduskunnan käsittelyyn lähiviikkoina.

– Lainmuutoksessa palataan tilanteeseen, joka vallitsi ennen tieliikennesäännösten muutoksia. Pakettiautoja, joissa on lisäistuimia takaosassa, verotetaan kuten henkilöautoja, sanoo vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen valtiovarainministeriöstä.

Vuoden 2003 alusta on ollut mahdollista muuttaa tilava henkilöauto pakettiautoksi. Pakettiauton diesel- eli käyttövoimavero on henkilöautoja pienempi. Dieselveron kiertämisestä tullut hyöty auton omistajalle on ollut noin 500 euroa vuodessa.

Henkilöautojen muuttaminen pakettiautoiksi lisääntyi, kun Ajoneuvohallintokeskus antoi asiasta viime huhtikuussa uuden ohjeistuksen

Auton käytön kannalta merkittävin muutos on ollut se, että pakettiauton korkein sallittu nopeus on 100 kilometriä tunnissa.

Nopeusrajoitusten mukaan ajettaessa kiinni jäämisen riski on ollut varsin pieni, koska poliisi ei voi ilman rekisteriotetta ulkoisesti tunnistaa, mihin ajoneuvoluokkaan auto on rekisteröity.

Valtiovarainministeriön selvitysten mukaan valtio menettäisi miljoonia euroja verotuloina, mikäli dieselveron kiertämistä ei estettäisi.

Muutaman kymmenen tuhannen henkilöauton muuttaminen pakettiautoksi merkitsisi kymmenen miljoonan euron veromenetyksiä valtiolle.

Kuitusen mukaan lainmuutoksella ei kosketa autojen ajoneuvoluokkaan. Hänen mukaansa kysymys on vain Suomen päätäntävaltaan kuuluvan verotuskäytännön muuttamisesta.

– EU:n tyyppikatsastusdirektiivi koskee ainoastaan autojen teknistä luokitusta. Autot saavat pitää nykyisen ajoneuvoluokkansa, mutta valtio verottaa näitä autoja samojen perusteiden mukaan kuin henkilöautoja.

Niiden, jotka ovat jo ehtineet muuttaa henkilöautonsa pakettiautoiksi ei tarvitse pelätä takautuvia maksuja korkeammasta dieselverosta.

– Autojen omistajat saavat pitää verohyödyn siihen saakka, kunnes uusi laki astuu voimaan.

Verottaja ei ole myöntänyt arvonlisäveron vähennysoikeutta henkilöautoista pakettiautoiksi muutetuille autoille. Verottaja rinnastaa kaksikäyttöauton, jolla tarkoitetaan sellaisia pakettiautoja, joissa on eturivin lisäksi muita istuimia, henkilöautoon.

Yrittäjä voi edelleenkin vähentää arvonlisäveron auton ostohinnasta ja käyttökuluista, mikäli auto on ainoastaan liiketoiminnan käytössä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää