Valikko

Barroso lisäisi EU:n komission valtaa talousasioissa

Marraskuun alussa Euroopan komission puheenjohtajana aloittava José Manuel Barroso, 48, haluaa uudesta komissiosta nykyistä vahvemman ja itsenäisemmän tekijän EU:n talouspolitiikkaan. Tällaisen tulkinnan voi tehdä tähänastisten linjausten ohella myös komission salkkujaosta.

Talousmahti Saksa petasi itselleen talousasioiden superkomissaarin paikkaa, mutta joutui tyytymään teollisuuskomissaarin virkaan.

Valtion tukiaisten viljelystä syytetty Ranska jäi puolestaan ilman haluamaansa kilpailukomissaarin virkaa. Barroso valitsi sen sijaan tehtävään Hollannin entisen liikenneministerin Neelie Kroesin, joka on istunut useiden yritysten hallituksissa ja järjestänyt maansa postin yksityistämisen.

Keskeisimmät talouspolitiikkaan vaikuttavat komissaarivalinnat kielivät, että Barroso etsii Euroopan talouteen ja kilpailukykyyn uutta vauhtia kilpailun vapauttamisesta, kaupan esteiden purkamisesta ja verotuksen alentamisesta. Samoilla teeseillä hän remontoi myös Portugalin taloutta olleessaan keskusta-oikeistolaisen hallituksen pääministerinä.

Vaikka Barroso on poliittisesti siirtynyt äärivasemmistolaisesta opiskelijaliikkeestä maltilliseen oikeistoon, hän haluaa tulevissa uudistuksissa pitää kiinni eurooppalaisesta sosiaalisesta ja demokraattisesta mallista. EU-kansalaisille Barroso lupaa lisää sananvaltaa unionin asioihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää