Valikko

Kannustalon Aurora messuvoittajaksi

Perinnepuutalot olivat yleisön suosikkeja viime kesän Heinolan asuntomessuilla. Paras Talo -yleisöäänestyksen voitti Kannustalo Oy:n siirtomaahenkinen Aurora-talo. Voittajaa äänesti 2 341 messuilla vieraillutta perhettä eli talo sai lähes 16 prosenttia annetuista äänistä.

Aurorassa arvostettiin eniten ulkonäköä ja terassiratkaisuja. Talon julkisivujen uusklassiset vaikutteet on haettu Heinolan ympäristön vanhoista kartanoista ja amerikkalaisista siirtomaatyylin huviloista.

Kannustalo on voittanut messuja huvilatyylisillä taloillaan aiemminkin. Rauhala-talo voitti Tuusulan asuntomessut vuonna 2000, Onnela oli voittaja vuonna 1997 ja Ainola 1994.

Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki kertoo olevansa erittäin tyytyväinen äänestystulokseen. Messuvoitto ei kuitenkaan takaa talovalmistajalle automaattista menestystä.

– Messujen yleisöäänestyksen voittaminen tuo nimeä, mutta on talovalmistajasta kiinni, miten sen hyödyntää. Jos messuvoitto hyödynnetään oikein, sillä on iso merkitys. Kun menimme asuntomessuille vuonna 1994, olimme lopetusuhan alla. Sitten Ainola-talomme voitti messut ja toi tuntemattomalle tuotemerkille julkisuutta. Se tavallaan käänsi Kannustalon uuteen nousuun, kertoo Uusitalo.

Yleisöäänestyksen toiseksi suosituin kohde oli Herrala-talojen Tähtiherra. Se sai kiitoksia laatutasosta ja sisustuksesta. Kolmanneksi kipusi Pyhännän Rakennustuote Oy:n Koivu ja Tähti. Messuvieraat kiittelivät sen onnistuneita tilaratkaisuja.

Voittajat palkittiin maanantaina Helsingissä. Samalla julkistettiin myös Hartolan loma-asuntomessujen mökkivoittaja. Yleisön suosikiksi nousi moderni hirsitaloratkaisu, Rantasalmi Oy:n Villa Mare.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää