Saksan Ifo-indeksi pienessä laskussa

Saksan elinkeinoelämän suhdannenäkymiä mittaava Ifo-indeksi oli pienessä laskussa syyskuussa. Indeksi laski 95,2:een elokuun 95,3:sta. Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit olivat odottaneet 95,1:n lukemaa.

Yritysten nykytilaa kuvaava alaindeksi nousi 94,8:aan 94,7:stä. Tulevaisuudennäkymiä kuvaava indeksi sen sijaan laski 95,7:ään 95,9:stä.

– Syyskuun suhdanneraportti viittaisi siihen, että talouden maltillinen toipuminen Saksassa jatkuu. Yritysten arvio nykytilanteestaan heikkeni jonkin verran vain tehdasteollisuudessa. Rakennusteollisuudessa sekä tukku- ja vähittäiskaupassa arviot paranivat, Ifon johtaja Hans-Werner Sinn totesi.

Müncheniläisen Ifo-tutkimuslaitoksen laskema indeksi perustuu noin 7 000 yritysjohtajan arvioon yrityksensä nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Se on yksi seuratuimmista talousindikaattoreista Euroopassa.

Sinnin mukaan yritykset näyttävät nyt odottavan vientikysynnän lievää hiipumista viime kuukausien vientibuumin jälkeen. Saksan vaatimaton talouskasvu on viime kuukausina nojannut vientiin, sillä korkealla pysynyt työttömyys on pitänyt kulutuskysynnän alamaissa.

-Ifo-indeksi oli ihan odotetun mukainen, eikä liikauttanut paljon markkinoita, OKO:n analyytikko Eeva Antila totesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    4. 4

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    10. 10

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    10. 10

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää