Valikko

Helsingin katurauha aluepolitiikan pelinappulana

Helsingin poliisilaitoksen henkilöstövajauksen on arvioitu eri yhteyksissä olevan 300-500 vakanssia. Tästä huolimatta julkisuudessa on ollut esillä vaihtoehto, joka merkitsisi poliisin henkilöstön määrän supistumista edelleen jopa 40 henkilöllä.

Monissa länsimaissa paikallispoliisi ja kunnallishallinto on sekä oikeudellisesti että hallinnollisesti kytketty toisiinsa. Suomessa poliisitoimen organisaatio ja päätöksenteko ovat tiukasti keskushallinnon käsissä. Kunnilla ei ole ohjausvaltaa edes katurauhaa koskeviin päätöksiin, vaikka ne monilta osin liittyvät esimerkiksi sosiaalitoimen tehtäväalueeseen.

Sen sijaan poliisitoimesta ollaan tekemässä aluepolitiikan väline. Poliisitoimen riittämättömät resurssit heijastuvat erityisesti lähiturvallisuuden eri lohkoihin. Katurauhaa ei voida taata. Päihdeongelmat kumuloituvat. Sosiaalinen eriytyminen vahvistuu.

Kaiken kaikkiaan pääkaupunkiseudun asukasturvallisuuden kehitysnäkymät ovat varsin synkät. Vaikka alueellinen poliisijohto pyrkii vilpittömästi jakamaan niukat resurssit tasapuolisesti poliisin eri tehtäväalueille, ovat erityisesti katurauhan turvaamiseen tarvittavat voimavarat aivan liian niukat.

Sinällään on ymmärrettävää, että poliisi keskittyy vakavan rikollisuuden kitkemiseen. Asukkaat kuitenkin arvostavat oman lähiympäristön turvaamista häiriötekijöiltä.

Kun poliisin alentuneeseen kykyyn vastata pääkaupunkiseudun lähiturvallisuudesta kytkee valtiovallan yleisen suuntauksen vyöryttää sille kuuluvia menoja kuntien maksettavaksi, purkautuvat paineet väistämättä yksityisten turvapalvelujen lisääntyvänä kysyntänä.

Yritysten turvallisuusasiat ovat jo pitkään olleet vartiointiliikkeiden käsissä. Kauppakeskukset suojataan poikkeuksetta yksityisillä turvapalveluilla. Koteihin hankittavien hälytysjärjestelmien kysyntä on kasvussa.

Helsingin kaupunkikin turvautuu jo nykyisellään monilla sektoreilla vartiointipalveluihin. Vastuu lähiturvallisuudestamme on siirtymässä pois poliisin vastuulta.

Erityisen ongelmaiseksi kehityksen tekee se, että samalla se merkitsee sosiaalisen eriytymisen vahvistumista.

Yrityksillä ei ole varaa sietää turvattomuutta. Monet yksityishenkilöt ovat valmiita maksamaan rauhastaan. Turvattomiksi jäävät ne julkiset alueet, jotka perinteisesti ovat olleet poliisien valvomia ja joissa nyt ei löydy yksityistä laskun maksajaa.

Käytännössä tällaista kehitystä voi aistia esimerkiksi paikallisjuna- ja metroasemien läheisyydessä, missä yksityiset kaupalliset kiinteistöt ovat omien vartiointipalvelujensa turvaamia, mutta niitä ympäröivät julkiset alueet ovat jääneet häiriökäyttäytyjien temmellyskentäksi. Nykyresursseillaan poliisi ei yksinkertaisesti pysty tuottamaan riittävän laadukasta katurauhaa.

Tilanteen korjaamiseksi olisi luontevaa lähteä etsimään mallia, jossa paikallispoliisin toiminnat kytketään kansainvälisen esimerkin mukaisesti kunnalliseen päätöksentekoon. Ne muodostavat varsin luonnollisen kokonaisuuden pelastus- ja sosiaalitoimen kanssa.

Rahoituksen järjestäminen olisi muutoksessa suurin ongelma. Suuren kaupungin häiriökäyttäytyminen vaatii omanlaisensa ratkaisun: oman organisaationsa.

Olisi kohtuutonta, jos pääkaupunkiseudun veronmaksajat joutuisivat ensin maksamaan oman erityisen paikallispoliisin kustannukset ja sen jälkeen vielä muun Suomen keskimääräiset poliisitoimen lähiturvallisuuden menot.

Yksi asia on kuitenkin selvä. Poliisitoimea ei saa käyttää aluepolitiikan pelinappulana.

Kirjoittaja on Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää