Uutta näkökulmaaglobalisaatiokeskusteluun

Viime vuosina voimistuneesta globalisaatiosta on tullut muotisana. Globalisaatio vaikuttaa lähes kaikkeen, ja monet – varsinkin kielteiset – ilmiöt on helppo laittaa globalisaation syyksi. Globalisaatiolla selitetään muun muassa tuotantolaitosten ja työpaikkojen siirtämistä halvemman työvoiman maihin. Yleensä tällöin puhutaan Kiina-ilmiöstä.

Maanantaina julkistettiin Sitran julkaisusarjaan kuuluva Elina Grundströmin toimittama Globalisaation portinvartijat -kirja. Se kuuluu Sitran hankkeeseen, jolla yritetään selvittää globalisaation konkreettisia vaikutuksia. Kirjassa ilmiötä lähestytään kaupan sisäänostajien kautta.

Globalisaatiokeskustelussa on tähän saakka keskitytty kielteisiin puoliin. Grundströmin toimittama kirja tuo keskusteluun uutta ulottuvuutta. Kirjan tekijöiden mielestä Suomessa on perinteisesti ylenkatsottu tuontia ja keskitytty pelkästään viennin edistämiseen. Grundströmin mukaan tuonnin osaaminen on elinehto, koska mikään kauppaketju ei voi menestyä myymällä vain suomalaisia tuotteita. Grundströmin mukaan tuonti on valtaa. Jos suomalaiset menettävät tämän vallan kansainvälisille kauppaketjuille, menetämme mahdollisuuden suosia suomalaista.

Kirjan tekijät perustelevat tuonnin merkitystä esimerkiksi tuotevaatteiden vaikutuksella Suomen talouteen. Ulkomailla valmistetun vaatteen myyntihinnasta voi jäädä Suomeen 75–80 prosenttia, jos vaate on myynnin lisäksi suunniteltu Suomessa.

Stockmannin varatoimitusjohtajan Jukka Hienosen mukaan ostotoiminnassa isot vievät ja pienet vikisevät. Suuruusluokista kertoo jotakin, että Stockmannin kodin alueen tuotteiden myynti on 0,7 prosenttia Ikean vastaavan tuotealueen myynnistä. On helppo arvioida, onko Ikean vai Stockmannin ostajalla enemmän valtaa.

Kauppojen ja kauppaketjujen sisäänostajien valta ei koske vain tuontituotteita. Kauppaketjujen kasvusta ovat olleet huolestuneita muun muassa suomalaisen elintarviketeollisuuden edustajat. HK:n toimitusjohtaja Simo Palokangas ja Atrian toimitusjohtaja Seppo Paatelainen ovat perustelleet yritystensä kasvattamista kotimaassa ja laajentumista Suomen ulkopuolelle kauppaketjujen kasvulla ja sen kautta lisääntyneellä ostovoimalla. Kansainvälisille ketjuille pitää pystyä tarjoamaan tuotteita myös Suomen ulkopuolella.

Yksi globalisaation haittapuolista on, että halvan työvoiman maissa työntekijöiden asema on aivan eri luokkaa kuin mihin länsimaissa on totuttu. Tässä suhteessa ostajilla on suuri vastuu. Heidän pitäisi tietää, miten ja millaisissa olosuhteissa tuotteita valmistetaan.

Kaupan ostajilla on suuri valta siihen, millaisia tuotteita kaupan hyllyille tulee. Viime kädessä vastuu on kuitenkin kuluttajilla, koska he päättävät, mihin he rahansa käyttävät. Esimerkiksi Stockmann seuraa tarkasti, millaisista asioista kuluttajat ovat kiinnostuneita. Tuotteiden alkuperästä ja tuotanto-olosuhteista on tullut vain vähän kysymyksiä. Eikö kuluttajia kiinnosta, vai luottavatko he kaupan omaan moraaliin?

Kaupan edustajien ja kirjan tekijöiden mielestä ostajien koulutustasoa pitää nostaa. Myös kuluttajien pitäisi pohtia, millaisia vaikutuksia yksittäisellä ostopäätöksellä voi olla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      TeliaSoneran työntekijät marssivat ulos – asiakaspalvelu ruuhkautunut

    5. 5

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    6. 6

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää