Poliisi sähköistääsakotuksen

Poliisin käsin kirjoittamat sakkolaput ovat pian taakse jäänyttä elämää.

Poliisi on testannut autoihin sopivia päätelaitteita, joilla se pääsee tallentamaan sakotustiedot suoraan poliisin tietojärjestelmään. Poliisilaitoksella ei sitten enää tarvitse naputella käsin kirjoitettuja sakkolappuja tietojärjestelmään.

Lisäksi poliisi on sovittanut tietojärjestelmänsä yhteen oikeuslaitoksen kanssa niin, että viranomaisputkessa tieto kulkee sähköisessä muodossa poliisiautosta aina ulosottoviranomaisiin saakka.

– Tässä rikosketjuhankkeessa on eräänä pulmana ollut, mistä löytää sopivat vempaimet poliisiautoihin. Laitteilla pitää pystyä luotettavasti kirjoittamaan ja myös tulostamaan syytelappuja. Lisäksi on pitänyt tehdä töitä tietojärjestelmien yhteensovittamisessa ja tietojen siirrossa, oikeusministeriön tietohallintojohtaja Kari Kujanen kertoo.

Tulostimia tarvitaan poliisiautoissa.

– Lain mukaan ihmisten pitää saada nähdä, mistä heille vaaditaan rangaistusta.

Kujanen on aiemminkin ollut mukana poliisiautoihin ulottuvissa tietojärjestelmähankkeissa. Hän oli 90-luvulla mukana hankkeessa, jossa poliisille ja oikeuslaitokselle rakennettiin yhteydet verotustietoihin. Poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin pystyivät sekä matkapuhelimella että päätteellä tarkistamaan sakotettavien verotustiedot.

Käsityö poistuu perinnästä

Nyt rakennettava viranomaisputki vähentää käsityötä poliisiasemien lisäksi myös oikeuslaitoksen päässä.

Nykyisin kun tiedot ovat edenneet poliisilta tai syyttäjältä täytäntöönpanoon, Hämeenlinnan oikeusrekisterikeskuksessa on tiedot jouduttu naputtelemaan käsin perintäjärjestelmään. Hämeenlinnan oikeusrekisterikeskus huolehtii sakkojen täytäntöönpanosta.

Poliisien laitehanke käynnistyy tänä syksynä. Ensin sähköistyvät tieliikenteen vakiomääräiset rikesakot. Seuraavaksi ovat vuorossa tuloihin perustuvat rangaistusmääräyssakot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    3. 3

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    6. 6

      Masentuneen eläkehakemus hylätään yhä useammin – ”Syy ei ole tiedossa”

    7. 7

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    8. 8

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    5. 5

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    10. 10

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää