Mini Mize Me

Kateus on kaikista synneistä omituisin. Kateellisuus nimittäin kertoo eniten kadehtijan omista puutteista. Toiset nyt vain yksinkertaisesti sattuvat saamaan paremmat geenit tai mojovan perinnön tai osaavat leipoa rahaa ideoistaan. Kaunainen tyyppi voi vain syyttää itseään, jos ei ole päätynyt Super Size Me -kansalaiseksi.

Näinä exhibitionismin aikoina, kun rikkomukset pitää naulata seinään, ja salarakkaaksi kutsutaan sellaista naista, joka nauraa jokaisen kioskin ovessa, voin tunnustaa, että kyllä, olen ollut kade.

Olin aivan sikamaisen kateellinen uudenvuodenaattona 1999, kun tulin keittiöön Sparin muovikasseineni ja kuulin radiosta, että pizzakeisari Rabbe Grönblom nautti parhaillaan itsepyydystettyä miekkakalaa aluksensa kannella, ja Kiribatilla oli juuri vaihtumassa uusi vuosituhat.

Sanomattakin on selvää, että en itse ollut ihan kyseisissä olosuhteissa. Hakkasin kesämökin pöydänkulmaan jäistä kalkkunaa toivoen turhaan, että se sulaisi iltaan mennessä. Pakkanen kiristyi lähelle kolmeakymmentä samaan aikaan kuin hermo.

Kateuttani ei yhtään helpottanut, että Grönblom kuulosti mukavalta ja kovasti yrittäneeltä mieheltä, joka ilman muuta oli ansainnut grillatut merenherkkunsa. Ja minä kävin ostamassa illaksi pizzat.

Ihan pikkuisen tunsin kateutta viime talvena, kun Vesa Keskinen sai käteensä yrittäjäpalkinnon. Keskinen ei näytä mieheltä, joka lukisi Dostojevskin tuotannon yhdessä yössä, mutta varmasti myisi sen Tuurissa tuossa tuokiossa broilerin koipipalojen kylkiäisinä. Kadehdin myös hänen avopuolisoaan Nina Juurakkoa, joka kipitteli vierellä kongressikeskuksen käytäviä punakultaisilla remmisandaaleilla, vaikka oli aivan tavallinen arkisen kylmä aamu. Minä kiersin saalia tiukemmin ympärille, mutta ei näyttänyt palelevan Ninan jalkoja eikä Vesan päätä.

Enkä välttynyt kateudelta silloinkaan, kun muuankin Suomen pelastaja pysäköi Jaguarinsa keskelle katua herkkukaupan eteen. Kävinhän siellä minäkin, mutta auto piti jättää korttelin päähän. Kaupassa myytiin vanhaa nihkeää lohta. Pääasia oli käärepaperi, jossa seisoi kaupan logo. Vessapaperit piti etsiä ihan muualta.

Nyttemmin puodin tilalla on halpakauppa, parkkitilaa riittää ihan tavallisille riisipusseille, ja puuroriisiä löytyy myös hyllyiltä. Jagget ovat kadonneet, mutta kassa kilisee sitä vilkkaammin.

Ja jos totta puhutaan, olin katkera siitäkin, että kulttihotellini Marina Palace Turussa lopetti toimintansa. Siellä olen sentään tavannut kuningatar Silvian, ja yöpynyt samaan aikaan kuin presidentti Kekkonen, vaikkei se heidän maailmojaan järisyttänyt. Eikä missään ollut kauniimpaa ja tyylipuhtaampaa uima-allasosastoa, josta tuijotella yli Turun ja nautiskella, että olen täällä vain käymässä. Ikävä vaan, ettei hotellia kannata pitää yllä yhden helsinkiläisen nostalgiahuurujen takia.

Olen nyt käymässä käsiksi kateuden ytimeen, ja työstämässä sitä. Miksen mie, ku kerra toisetkii?

Aloitan tilaamalla matkan syvänmerenkalastukseen. Kesäsandaaleja en säilö komeroon, vaan survon niillä rännässä ja loskassa. Kerrostalon kattoterassilta tähyilen yli Meilahden länttä kohti. Jaguarin rattiin en astu. Minusta on hauskempi katsella vierestä komeaa miestä, joka autoa ohjaa.

Jos puhutaan totta vielä hiukan lisää, ainoat asiat, joista kannattaisi olla kateellinen, ovat pysyvät ihmissuhteet, tasapainoinen perhe-elämä ja luotettavat ystävät. Mutta niitähän ei kadehtimalla saavuteta, eikä minkään muunkaan synnin tai kavalan ajatuksen sivutuotteina. Ne painivat jo niin merkittävässä kategoriassa, että siinä liikevaihdot, omaisuudet ja kasvustrategiat jäävät kakkoseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Pörssiyhtiöt yhtiöittämässä kannustinjärjestelmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää