Valikko

Fakta: Irtisanomisesta

Paljonko voi saada?

> Lain mukaan työnantaja voidaan tuomita maksamaan laittomasta irtisanomisesta 3–24 kuukauden palkka. Yleensä korvaus käräjäoikeudessa on 6–12 kuukauden palkka. Yli 20 kuukauden korvauksia maksetaan harvoin. Korvausmäärä vaihtelee sen mukaan, kuinka kauan irtisanottu joutuu olemaan työttömänä, kauanko työsuhde on kestänyt ja kuinka vanha irtisanottu on. Korvauksesta vähennetään 75 prosenttia työttömyysaikaisesta ansiosidonnaisesta päivärahasta.

Mitä maksaa?

> Oikeudenkäynti maksaa juristien työmäärästä riippuen 8 000–40 000 euroa. Yleensä selviää 8 000–10 000 eurolla.

> Menestymismahdollisuuksien kartoittaminen, kirjallinen vaatimuksen lähettäminen vastapuolelle ja vastauksen analysointi neuvotteluineen ja muistioineen maksaa asianajotoimistossa 1 000–2 000 euroa.

> Ammattiliittoon kuuluvat saavat maksutonta apua liiton juristeilta. Oikeuteen asti etenevissä jutuissa eri liitoilla on kaksi erilaista toimintatapaa. Esimerkiksi Akavan liittojen jäsenten oikeuskulut korvaa liiton oikeusturvavakuutus. SAK:n ja Toimihenkilöunionin jäsenten juttuja taas ajavat maksutta liittojen omat juristit.

Haasto kannattaa:

> Irtisanominen taloudellisista tai tuotannollisista syistä: Jos samoihin aikoihin, kun sait kenkää, työnantaja on palkannut uuden henkilön samankaltaisiin tai sellaisiin tehtäviin, joita olisit pystynyt tekemään pienellä koulutuksella.

> Irtisanominen äitiysloman aikana: Jos sijainen vakinaistetaan äitiyslomasi aikana tilallesi vastaaviin tehtäviin, joita teit ennen lomalle lähtöä tai jos työpaikallasi on tarjolla muita töitä, joita kykenisit tekemään.

> Irtisanominen pärstäkerroin-perusteella: Jos irtisanotaan ilman ainuttakaan ennakkovaroitusta tai huomautusta.

> Palkkariidassa: Palkkasi on selvästi yleissitovan työehtosopimuksen alapuolella ja olet varma, että työsuhteeseesi sovelletaan yleistä työehtosopimusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää