Valikko

Ulkomaalaissijoittajienostokohteet monipuolistuvat

Helsingin pörssi ansaitsee taas avainlipun pörssiyhtiöiden omistajakunnan perusteella. Kotimaisten omistajien omistusosuus on ylittänyt 50 prosenttia loppukesän aikana. Vähimmillään suomalaisten omistusosuus oli noin 26 prosenttia vuoden 2000 lopussa.

Näistä luvuista voisi päätellä, että ulkomaalaisten sijoittajien kiinnostus Suomen osakemarkkinoihin olisi hiipunut. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Esimerkiksi tänä vuonna Arvopaperikeskuksen rekisterissä olevasta 160 osakkeesta 80 ulkomaalaisomistus on noussut ja 46 yrityksen laskenut. Lopuilla osuus on pysynyt suunnilleen ennallaan. Erityisen voimakkaasti ulkomaalaisomistus on noussut esimerkiksi pörssin kiinteistösijoitusyhtiöissä.

Ulkomaalaisomistuksen osuuteen vaikuttavat sekä ulkomaalaissijoittajien netto-ostot että heidän omistamiensa osakkeiden kurssikehitys. Ulkomaalaisomistuksen markkina-arvoissa suurin merkitys on Nokian osakkeen arvon kehityksellä.

Vaikka Nokian markkina-arvo on pudonnut Helsingin pörssissä alle 40 prosentin, ulkomaalaisilla sijoittajilla Nokian osuus suomalaisosakkeista on yhä yli 60 prosenttia.

Suomen Pankin julkistamien tilastojen mukaan myös osakkeiden takaisinostot ovat olleet ulkomaalaisille myyntejä suurempia vuosina 2003 ja 2004. Tämäkin selittyy kuitenkin pääosin Nokialla. Vuoden 2002 lopussa Nokian ulkomaalaisomistajien osuus oli 90,9 prosenttia, viime vuoden lopussa 89,2 prosenttia ja elokuun lopussa 87,9 prosenttia.

Kotimaisten sijoittajien osakkeiden netto-ostot ulkomaalaisilta sijoittajilta ovat kalenterivuosina 2003–2004 olleet noin 1,4 miljardia euroa, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin Nokian ulkomaalaisomistuksen väheneminen.

Muuten eri yhtiöiden ulkomaalaisomistajien muutokset suunnilleen kumoavat toisensa ja ulkomaalaisomistus on noussut monissa pienissä ja aiemmin erittäin kotoperäisesti omistetuissa yhtiöissä.

Suurista metsäyhtiöistä Stora-Enson ulkomaalaisomistus on hiuk-senhienosti noussut ja UPM:n laskenut.

Tärkeä ilmiö sijoitusmaailmassa on ollut kiinteistösijoittamisen kansainvälistyminen, mikä on näkynyt sekä ulkomaisten kiinteistösijoittajien ostoina suomalaisilla kiinteistömarkkinoilla että ulkomaalaisomistuksen lisääntymisenä suomalaisissa kiinteistösijoitusyhtiöissä.

Samaan aikaan suomalaissijoittajat ovat hajauttaneet kiinteistösijoituksiaan ulkomaille.

Tämän vuoden aikana ulkomaalaisomistus on noussut merkittävästi Cityconissa, Polar Kiinteistöissä, Spondassa ja Technopoliksessa. Saksalaisesta IVG:stä tuli Polar Kiinteistöjen pääomistaja maaliskuussa. Cityconin osakkeita on puolestaan haalinut israelilainen kiinteistösijoitusyhtiö Gazit-Globe.

Benefonin ulkomaalaisomistus on lisääntynyt yhtiön pelastusoperaation kautta kun yhtiön pääomistajaksi tuli sijoitusyhtiö Octagon Solutions.

Oheisesta taulukosta näkee, että ulkomaalaisten sijoittajien kiinnostus on edelleen tärkeä tekijä osakkeen kurssikehityksessä. Monet ulkomaalaisomistajiaan eniten nostaneista yhtiöistä kuuluvat myös pörssin tämän vuoden parhaimpiin nousijoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää